Isonkyrön valtuusto päätti torstaina yksimielisesti, että kunta haluaa kuulua itsehallintoalueiden jaossa Etelä-Pohjanmaahan.

– Etenemme sote-asiat edellä. Olemme kuuluneet jo pitkään Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin, joten on luontevaa, että kuulumme jatkossa myös Etelä-Pohjanmaan itsehallintoalueeseen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Pukkinen, kok., sanoo.

Isokyrö sekä Etelä-Pohjanmaahan kuuluva Seinäjoki ovat muodostaneet terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen vuoden 2009 alusta alkaen.

Valtio määräsi 1993 Isonkyrön Pohjanmaan maakuntaan, vaikka tuolloinkin Isonkyrön kunnanvaltuusto oli Etelä-Pohjanmaan kannalla.

– Silloin valtio halusi pitää Kyrönmaan seutukunnan yhdessä maakunnassa. Sinänsä yhteistyö Pohjanmaan maakunnan kanssa on mennyt ihan kohtalaisesti, Pukkinen sanoo.

Etelä-Pohjanmaahan kuntaa vie myös se, että isokyröläisten asiointi suuntautuu kaupan osalta Seinäjoelle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä