Arkistosta: Jenni Airaksisen mukaan Suomesta löytyy johtamiskelvottomia kuntia – "Niissä johtaja toisensa jälkeen törmää kriisiin tai lähtee koeajalla"
Lukuvuoden alkajaisiksi kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Jenni Airaksinen palkittiin Tampereen yliopiston hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinnolla. - Toivon, että olisin opettajana helposti lähestyttävä ja sellainen, jonka kanssa voisi olla eri mieltä, maltillisesti vaativa ja ihmisenä mukava, hän sanoo. (Kuva: Liisa Takala)
Kuntalehden verkkouutisoinnin joulutauon aikana julkaisemme artikkeleja vuoden 2022 painetusta lehdestä. Tämä artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 9/2022.
Elokuun puolivälissä Tampereen yliopiston päätalon aula kumisee vielä tyhjyyttään, kun kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Jenni Airaksinen valmistautuu uuteen lukuvuoteen.
– Miten yhtä luentoa voi valmistella kaksi päivää, Airaksinen päivittelee ja toivoo, että saa taas pian tutun sähikäismoodinsa päälle.
Airaksinen on eloisa ja ulospäinsuuntautunut. Hän puhuu paljon, joskus liiaksi asti.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Minun on vaikea pitää suuni kiinni. Se on yksi kehityskohteistani, mutta minulla on paljon asiaa kunnista, demokratiakehityksestä ja hyvinvointialueista, ja siksi olen monessa mukana.
Hän nauttii erityisesti siitä, että saa keskustella ihmisten kanssa tutkimuksesta ja siitä, mitä kunta- ja aluejohtamisen saralla pitäisi seuraavaksi tutkia.
– Kaikkein mieluiten liehun yhteiskunnassa. Minulla on paljon tilaisuuksia kohdata työni loppukäyttäjiä. Jos se on jollekin pakkopullaa, minulle se on tämän työn suola.
Airaksisen mukaan tieteen vaikuttavuus syntyy siitä, että tietoa tuotetaan ja kulutetaan yhdessä. Vuorovaikutuksessa luodaan lisäarvoa tähän yhteiskuntaan, hän sanoo.
– Vuorovaikutus on olennaista myös tutkittavien aiheiden valinnan kannalta, etteivät aiheet, joiden kanssa kunnissa kamppaillaan, jää kokonaan tutkimatta, Airaksinen sanoo.
Hän keskustelee mielellään myös sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä. Siellä hän kutsuu itseään tiedemuijaksi.
– Se on sellaista naisnäkökulman nostamista yliopistoyhteisössä. Yliopisto ja oppiaine ovat pikkuhiljaa naisistuneet, mutta valtaosa professoreista on edelleen miehiä.
Kuntien johdossa tuulee
Airaksinen on kirjoittanut yli 80 tieteellistä artikkelia. Viime vuosina hän on tutkinut muun muassa pormestarimallia, luottamushenkilöiden häirintää ja kuntien kriisiä.
– Tänä vuonna selvitimme sitä, miksi hitossa kuntajohtajien paikat ovat niin tuulisia ja mitä sille voitaisiin tehdä, että politiikka kunnissa ei olisi niin repivää.
Kun Airaksinen kollegoineen paneutui kymmeneen kuntaan, jotka olivat joutuneet lehtien palstoille kriisinsä vuoksi, heille selvisi, että on neljänlaisia kriisiytymisen tapoja.
– Rakenteet voivat olla puutteelliset. Jos kunnassa on esimerkiksi lopetettu poliittisten ryhmien tapaamiset, kokoukset menevät riitelyksi, venyvät eikä asioissa päästä eteenpäin.
Myös äkillinen toimintaympäristön muutos voi ajaa kunnan kriisiin, Airaksinen sanoo. Esimerkiksi kuntavaalit saattavat tuoda ihan uuden ajan kuntajohtajan uralle.
– Jos hänet on rekrytoitu edellisellä kaudella ja valtaan pääsevät nyt ne, jotka eivät pitäneet häntä hyvänä valintana, saattaa uusi blokki tehdä kaikkensa osoittaakseen, että hän on huono johtaja tai edellyttää häneltä jotain ihan uutta.
Taustalla saattaa Airaksisen mukaan olla myös äkillinen taloudellinen tai elinkeinopoliittinen kriisi, joka voi koitua viranhaltijoiden päänmenoksi, jos siihen ei löydetä yhteistä näkymää.
– Tai jos kauan kuntapolitiikassa vaikuttanut yhteistyön rakentaja tai kova vallankäyttäjä luopuu, sairastuu tai menehtyy kesken kauden, saattaa kunta mennä sekaisin kuin seinäkello.
Tutkittu tieto käyttöön
Suomesta löytyy Airaksisen mukaan myös kuntia, joissa politiikan ristiveto on niin suuri, että ne ovat periaatteessa johtamiskelvottomia.
– Kyse on yleensä julmasti kahtiajakautuneista kunnista, joissa blokki A ja B ovat vuorotellen vallassa. Niissä johtaja toisensa jälkeen törmää kriisiin tai lähtee koeajalla.
Tällaisissa kunnissa viranhaltijan työ on todella vaativaa, koska hänen pitää koko ajan varoa, ettei hänen tulkita asettuvan toisen blokin puolelle, Airaksinen sanoo.
Kunta saattaa ajautua kriisiin myös silloin, jos vuorovaikutus on vajaata.
– Jos kunnassa ei pidetä tärkeänä sitä, että ihmisillä olisi mahdollisuus keskusteluun myös kokousten ulkopuolella, luottamusta ei synny ja toisten puhetta tulkitaan aina varmuuden vuoksi negatiivisesti.
Airaksinen toivoo, että kunnissa osattaisiin hyödyntää nykyistä enemmän tutkittua tietoa. Se edellyttää hänen mukaansa käytännöllis-akateemista osaamista.
– Saan todella paljon iloa siitä, että voin kertoa tutkimustuloksista kuntapäättäjille.
Alkuvuodesta Airaksinen vieraili Porissa, kun kaupunginhallituksen asettama organisaatiotoimikunta pohti siirtymistä pormestarimalliin.
– Siellä tiedolle oli tarvetta päätöksentekovaiheessa. Toimikunnan jäsenet pistivät minut todella lujille. He esittivät vaikeita kysymyksiä, joihin vastasin tutkimustemme perusteella.
Parhaiten pormestarimalli sopii Airaksisen mukaan isoihin kaupunkeihin, koska niissä on työntekijöitä, jotka huolehtivat jatkuvuudesta. Silloin kaupungin linja ei mene uusiksi aina pormestarivaihdoksen myötä.
– Ison kaupungin organisaatiosta löytyy aina ihmisiä, jotka ottavat kontolleen ne tehtävät, joita pormestari ei välttämättä halua priorisoida.
Airaksinen suosittelee pormestarimallia etenkin silloin, jos ylimmät virkajohtajat valitaan puoluekirjan perusteella.
– Silloin on reilua avata valintaprosessi ja kertoa, että valinta perustuu vaalitulokseen eikä hakea apulaiskaupunginjohtajaksi asiantuntijaa, jos määräävä tekijä onkin puoluekirja.
Lähiön kasvatti
Jenni Airaksinen on paljasjalkainen tamperelainen. Lapsuutensa hän asui Lempäälän rajalla Multisillassa, jonka rakentaminen alkoi 1960-luvun lopulla.
– Olen kotoisin oikein heikosti kehittyneestä työläislähiöstä. Siellä korkeiden kerrostalojen välissä oli paljon metsää. Isäni työskenteli puhelinasentajana ja äitini oli perushoitaja.
Lapsena Airaksinen oli hyvä laulamaan ja etevä liikunnassa, mutta koulunkäyntiin hän sitoutui huonosti. Se oli hänelle yhtä tervanjuontia.
– Suuni ei pysynyt kiinni eikä pyllyni penkissä. Kävin koulussa harvoin, ja silloinkin auoin lähinnä päätäni. Minulta puuttuu auktoriteettien kunnioitus täysin, Airaksinen sanoo.
Kokeista Airaksinen suoriutui kuitenkin erinomaisesti. Hän kirjoitti lukiosta ällän paperit ja aloitti lastentarhanopettajaopinnot Tampereen yliopistossa, koska sinne pääsi kirjoja pänttäämättä pelkällä soveltuvuuskokeella. Yliopistosta Airaksinen löysi henkisen kotinsa.
– Koulussa lasten ja nuorten luovuutta tulkitaan sen kautta, kuinka nöyriä he ovat. Yliopistossa olinkin yhtäkkiä sanavalmis ja luova, eikä minua enää moitittu siitä, etten tottele.
Yliopistossa Airaksinen kertoo kokeneensa älyllisen herätyksen. Hän alkoi tehdä töitä sivistyksensä eteen.
– Imin tietoa kuin sieni. Opiskelin varmaan kolme kertaa sen määrän, mitä maisteritutkintoon vaadittiin, koska en tiennyt mistään mitään.
Airaksinen valmistui hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2000, lähti kuntakonsultiksi Efektiaan Helsinkiin ja palasi kolmen vuoden kuluttua tutkijaksi Tampereen yliopistoon. Vuonna 2009 hän väitteli tohtoriksi otsikolla Hankala hallintouudistus.
Salillinen tähtisilmiä
Lukuvuoden alkajaisiksi Jenni Airaksinen palkittiin Tampereen yliopiston hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinnolla.
– Toivon, että olisin opettajana helposti lähestyttävä ja sellainen, jonka kanssa voisi olla eri mieltä, maltillisesti vaativa ja ihmisenä mukava, Airaksinen sanoo.
Hän vetää kahdesti vuodessa muun muassa kunta- ja aluejohtamisen peruskurssin. Se on massaluento, jonka suorittavat kaikki hallintotieteiden opiskelijat.
– Se on minulle joka kerta iso mahdollisuus. Peruskurssilla saan aina sytytettyä muutamalle opiskelijalle kunta- ja aluejohtamisen kipinän.
Airaksinen nauttii opettamisesta, sillä kuten hän sanoo, hän janoaa lavoille.
– Sehän on minulle kuin stadionkeikka, kun Pinni B:n isossa luentosalissa on monta sataa tähtisilmää. Se tuntuu aina vähän epäuskottavalta, että he kaikki ovat siellä kuulemassa minua.
Peruskurssin lisäksi Airaksinen opettaa kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoita. Kunta- ja aluejohtamisen syventävällä erikoiskurssilla opiskelijat ovat laatineet Raision strategiaa, arvioineet Helsingin pormestarimallia ja tehneet palvelumuotoilua Kainuun maakunnalle.
– Tänä syksynä meillä on Kuntaliiton kanssa projekti, jossa analysoimme hyvinvointialueuudistuksesta annettuja lausuntoja ja pohdimme, minkälaista kuntakäsitystä ne heijastavat.
Opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvalta erikoiskurssilta rekrytoidaan vuosittain yksi tai kaksi opiskelijaa oikeisiin töihin, Airaksinen kertoo.
Lisää armollisuutta
Aloituspaikkoja hallintotieteissä oli tänä vuonna 142. Kevään yhteishaussa niitä tavoitteli runsaat 1 200 hakijaa, selviää Tampereen yliopiston opiskelijavalinnan tilastoista.
– Pääsykoeuudistus vaikutti siihen, että meille tulee akateemisilta valmiuksiltaan aiempaa parempia opiskelijoita. He ovat jo valmiiksi aika hyviä kirjoittamaan.
Hallintotieteet on vuodesta toiseen yksi Tampereen yliopiston suosituimmista oppiaineista. Viime keväänä hakemuksia tuli enemmän vain kauppa- ja lääketieteeseen, psykologiaan ja luokanopettajakoulutukseen.
Jenni Airaksinen on opettanut kunta- ja aluejohtamista runsaat kymmenen vuotta. Tuona aikana opiskelijoiden armottomuus itseään kohtaan on lisääntynyt, hän sanoo.
– He asettavat itselleen kovia tavoitteita. Opiskelijoilla on sellainen käsitys, että heidän pitää olla täydellisiä, jotta he saavat valittua haluamansa pääaineen.
Hallintotieteiden opiskelijoista kunta- ja aluejohtamisen opintoihin valitaan vuosittain noin 25 opiskelijaa.
Opettajana Airaksinen ei halua olla lietsomassa kovuutta ja kylmyyttä.
– Ajattelen, että opiskelijoiden elämässä on kaikenlaista ja yritän olla mahdollisuuksien mukaan joustava ja kannustava silloin, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä.
Airaksisen mukaan yliopistolla on iso vastuu siitä, millaisia persoonia sieltä aikanaan valmistuu, koska he luovat tulevaisuuden työkulttuuria.
– Jos et pysty olemaan armollinen itsellesi, millainen olet johtajana tai työntekijänä. Se, että täältä valmistuu hyviä ihmisiä, on aivan yhtä tärkeää kuin se, että he ovat kovia osaajia.
Vaalit lähestyvät
Syksy näyttää, palaavatko opiskelijat kampukselle, Jenni Airaksinen sanoo. Hänen syksynsä on joka tapauksessa työntäyteinen.
Luentojen alettua kuntatutkija Airaksinen alkaa orientoitua huhtikuussa järjestettäviin eduskuntavaaleihin.
– Se on iso kysymys, miten eduskuntavaaleissa keskustellaan vuodenvaihteessa aloittavista hyvinvointialueista ja kuntien uudesta roolista.
Airaksinen aloitti viime marraskuussa osa-aikaisena vanhempana neuvonantajana konsulttiyhtiö FCG:ssä.
– Se on win-win -tilanne. FCG:ssä pystyn viemään tutkimustuloksia käytäntöön. Samalla saan hyviä verkostoja tutkimukseen ja opetukseen.
Yksi Airaksisen syksyn tähtihetkistä koittaa lokakuussa, kun hänen kollegansa Kaisa Kurkela väittelee tohtoriksi. Airaksinen toimii väitöstilaisuudessa valvojana eli kustoksena.
– Minusta on hienoa, että meillä on yleisölle avoin tilaisuus, jossa voi käydä tieteellistä keskustelua. Väitöstilaisuudet ovat yksi yliopiston hienoimmista instituutioista.
Tampereen yliopistosta valmistuu kunta- ja aluejohtamista käsitteleviä väitöskirjoja Airaksisen mukaan tasaisesti ja ne ovat korkealaatuisia, mutta se ei yksinomaan riitä.
– Meidän täytyy osata tuoda laatua opetukseen, tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja luoda ratkaisuja ongelmiin eikä vaan räkyttää sivupöydästä.
Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 9/2022.
