Kaarinan kaupunginhallitus on päättänyt, että luottamuselimien kokousten aiheuttamat vaikutukset vanhempainrahaan kompensoidaan luottamushenkilöille.

Taustalla on vanhempainvapaalla olleen henkilön ihmettely siitä, että kokouksissa käynti katsotaan Kelassa ansiotyöhön verrattavaksi työksi, joka alentaa äitiyspäivärahan minimiin ja vie oikeuden isyysrahaan.

– Henkilö, joka oli vanhempainvapaalla, rupesi ihmettelemään. Kukaan ei ollut ollut asiasta tietoinen. Virkamiehet tutkivat, että tosi on, kertoo Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kantalainen, kok.

– Asia varmistettiin Kelasta, ja tehtiin toukokususa päätös korvata tämänkaltainen tulonmenetys.

Kantalainen sanoo olevansa asiassa pragmaattinen.

– On se sitten kuntapuoli tai valtio joka maksaa, se on veronmaksajien rahaa yhtä kaikki. Kohtelun pitäisi olla niin että kukaan ei menetä mitään. Tuleeko piikki kuntaan vai valtion – on hyvä että asiaan tulee selkeys.

– Tämän saa nopeiten eteenpäin niin, että jokainen kunta itse päättää, Kantalainen sanoo.

Kuntalain mukaan luottamushenkilölle tulee korvata luottamustoimen aiheuttama tulonmenetys. Kuntaliiton mukaan mm. äitiyspäivärahan putoaminen minimiin on tällaista tulonmenetystä.

Aiheesta aiemmin:
Valtuutetulle ikävä yllätys – kokouksissa käynti pudotti äitiysrahan mnimiin

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä