Kuntavaalien historiallisen heikko äänestysaktiivisuus innosti kehitysideoihin Kuntalehden vaalilähetyksessä maanantaina.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sekä politiikan tutkija ja tutkimuslaitos E2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila olivat pettyneitä siihen, että vain 55,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.

Kuntavaalien vetovoimaa voidaan vahvistaa, Jutila painottaa.

– Kävin äänestämässä Kampissa (Helsingin keskustassa) ja meni aika kauan, että löysin sen äänestyspaikan. Siellä oli sellainen pikkuruinen kyltti, jossa luki, että täällä voi äänestää.

Jutila näki mielessään, että pikkuruisen kyltin sijaan rakennusta olisi vuorattu jollain ja äänestyspaikalla olisi ollut ihmisiä ohjaavia valoja.

– Kaipaisin räväkkyyttä ja näkyvyyttä. Menemme edelleen liian konservatiivisesti ja vanhanaikaisesti, menneiden vuosikymmenten tyyliin vaaleihin.

– Kuntavaalit ovat demokratian juhlaa, ja kun nyt nähdään, että länsimainen demokratia on ottanut askeleita taakse päin monessa maassa, niin eikö meidän pitäisi iloita, mitä meillä on?

Sähköinen äänestäminen ei ole vielä ratkaisu

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen myöntää yllättyneensä, miten alhaiseksi äänestysprosentti vajosi.

Hän kertoi nähneensä paljon hyvääkin kehitystä tämän kesän kuntavaaleissa, esimerkiksi ulkoäänestyspisteitä katsoessaan.

– (Ennen vaaleja) puhuttiin paljon kunnista, puhuttiin kuntavaaleista. Ajattelin, kun korona on tehnyt kuntien merkityksen todella näkyväksi, että olisi voinut olla parempi äänestysprosentti.

Karhunen toivoo, että asiaa ei ohitettava olankohautuksella.

– On mietittävä, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan kuntavaaleista.

Sähköinen äänestäminen ei ole nyt vastaus äänestysaktiivisuuden parantamiseksi.

– Sähköisen äänestämisen turvallisuuden takaaminen on niin vaikeata, että se ihan äkkiä tule käyttöön. Jotain muuta joudumme miettimään.

Vaalikeskustelussa käsiteltiin myös tuloksen vaikutusta valtakunnanpolitiikkaan ja kuultiin puoluesihteerien näkemykset, miksi kävi kuten kävi, ja miten puolueet lähtevät toimimaan kunnissa tulevalla valtuustokaudella.

Katso tallenne keskustelusta klikkaamalla alla olevaa linkkiä:

Lue myös:

Kuntavaalien äänestysprosentti notkahti – ”Tämä on pohjakosketus”
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Yksi asia, joka ihmisiä hämää, on kotiin tuleva ilmoitus äänioikeudesta. Siinä annetaan ymmärtää, että kyseinen lappu tarvitaan mukana, kun aikoo äänestää. No, eihän sitä äänestyspaikalla mihinkään tarvita. Ihmiset eivät kanna lappusta mukanaan, joten äänestäminen jää. Joten harhaanjohtava tiedotus on syytä lopettaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä