Kuva: Ville Miettinen
Kehyskuntien mukaan rahoitusmalli vaarantaa kuntien elinvoiman. Hollola kuuluu Lahden kehyskuntiin. (Kuva: Ville Miettinen)

Kehyskuntien verkosto on antanut yhteisen kannanoton maakunta- ja sote-uudistuksesta. Aiemmin tällä viikolla kuuden suurimman kaupungin johtajat antoivat oman kannanottonsa.

Kehyskunnat vaativat, että maakuntauudistuksessa pitää ottaa aikalisä. Uudistuksessa on kannanoton mukaan avoimia yksityiskohtia, jotka pitää ratkaista niin, että kuntakenttä voi hyväksyä ratkaisut.

– Suomen Kuntaliiton lausunto, kaupunkiseutujen kannanotot, kehyskuntien kannanotto sekä yksittäisten kuntien lausunnot osoittavat, että uudistuksessa on vielä paljon parannettavaa. Mikäli lausunnolla oleviin lakeihin tulee merkittäviä muutoksia, on järjestettävä uusi lausuntokierros.

Kehyskuntien mukaan uudistuksen vaikutuksia kuntien talouteen ei ole arvioitu yksittäisen kunnan tosiasiallisen rahoitusaseman mukaan. Uudistuksen riskinä on, että kuntien väliset erot palveluiden järjestämiskyvyssä kasvavat ja erityisesti kaupunkiseutujen kyky työpaikkojen ja elinvoiman ylläpitäjinä heikkenee.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Keskittämisen hyödyt epäilyttävät

 

Kehyskuntien mukaan rahoitusmalli vaarantaa kuntien elinvoiman. Ne katsovat myös, että toimintojen keskittäminen ei ota huomioon alueiden ominaispiirteitä.

– Ajatus toimintojen keskittämisen tuomista tehokkuushyödyistä ei perustu tutkittuun tietoon. Palvelutarve huomioiden kehyskuntien sote-organisaatiot ovat osoittautuneet nykymallissa erittäin tehokkaiksi toimijoiksi, kannanotossa todetaan.

– Taustatiedot viittaavat siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut olisi kannattavaa jakaa kustannustehokkuuden näkökulmasta optimaalisen kokoisiin organisaatioihin eri alueiden omaispiirteet huomioiden. Koko maahan istutettava sentralisointiin kategorisesti perustuva organisaatiomalli ei tuota välttämättä lisäarvoa edes nykyiseen malliin nähden, kehyskunnat jatkavat.

 

Omaisuusjärjestelyt huolettavat

 

Kehyskunnat ovat huolissaan uudistuksen omaisuusjärjestelyistä. Kunnilla ei ole selvää, miten kuntien omistukseen jäävien sote-kiinteistöjen vuokrat määräytyvät. Samoin auki on se, mitä käyttämättömille kiinteistöille tapahtuu siirtymäajan jälkeen.

Suurten kaupunkien kehyskuntaverkostossa on mukana 26 kuntaa ja kaupunkia. Niissä on yhteensä 430 000 asukasta. Mukana ovat Tampereen kehyskunnat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi, Turun kehyskunnat Aura, Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Rusko, Oulun kehyskunnat Ii, Kempele, Liminka, Muhos ja Tyrnävä, Jyväskylän kehyskunnat Laukaa ja Muurame, Kuopion kehyskunnat Leppävirta ja Siilinjärvi sekä Lahden kehyskunnat: Asikkala, Heinola, Hollola ja Orimattila.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*