Vaasa tukee
esitystä ja asettaa jopa kysymyksen, onko esitys riittävä. Sen mukaan
aluerajauksia voisi laajentaa. Myös Seinäjoen muuten varovaisessa lausunnossa
nostetaan esiin mahdollisuus, että prosessi koskisi laajempaa aluetta kuin
esityksen kriteerit määrittävät.


Kaikki
keskuskunnat eivät kuitenkaan innostu mahdollisuudesta saada lisäalueita
pakkoliitosten avulla.


Oulun
lausunnossa huomautetaan, että kuntarakenne alueella etenee, kun siellä on käynnissä
kuntajakoselvitys johon kunnat aikanaan ottavat kantaa.


Oulun mielestä kuntien
on voitava päättää rajoista itse, joten toimivallan laajennusta ei tule tehdä.


Myös Tampere
kaipaa työrauhaa sen ja lähikuntien käynnissä oleville neuvotteluille.


Kaikki
korostavat

vapaaehtoisuutta


Yleensä kaikissa
pakkoliitosmahdollisuuden laajentamista tukevissa lausunnoissa muistetaan
korostaa, että vapaaehtoisuuden tulee olla ensisijainen keino. Mutta valmiuksia
pakkoon on keskuskunnissa olemassa.


Turku
määrittelee asian niin, että alueen elinvoiman ja kuntauudistuksen tavoitteiden
turvaamiseksi voisi viime kädessä käyttää myös velvoittavaa lainsäädäntöä.


Turku pitää esitystä
hyvänä ja kannattaa toimivallan laajentamista.


Kuopion
lausunnon mukaan lähestymistä on tarpeen määrittää ne keinot joilla
valtiovallan toimenpitein asiaa voidaan selvittää ja päättää, ellei
vapaaehtoisuus johda tulokseen.


Kuopion
lausunnon mukaan valtiovallan toimivalta on luonnoksessa määritelty riittävän
selkeästi.


Pori hyväksyy pakon,
mutta vain erityisen painavista syistä.


Porin lausunnon
mukaan lakiesityksessä kuvataan hyvin olemassa olevaa tilannetta. Kaupunki näkee
uudistusesityksen johdonmukaisena osana kuntarakenneprosessia.

Kansanäänestys

mietityttää

Myös Jyväskylä korostaa kuntien itsenäistä päätösvaltaa,
mutta toteaa, että alueen kuntien keskinäinen riippuvuus on niin merkittävä,
että muutokset kuntarakenteessa ovat tarpeellisia riippumatta kuntarakennelain
velvoittavuudesta.

Joensuu hyväksyy sen, että poikkeustapauksia varten
määritellään keinot, joilla valtiovalta voi päättää kuntaliitoksista alueen
elinvoiman, kuntatalouden ja palvelujen turvaamiseksi, jos kunnat eivät pysty
tai halua päätöksiä tehdä.

Kansanäänestyksen periaatteita useat kunnat tarkastelevat
varovaisesti. Vaasa sanoo suoraan, että huomioon pitää ottaa koko alueen
yhteenlasketut äänet. Muilla kunnilla on vähemmän selkeitä muotoiluja.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä