Keskustelut ilmapiirin laadusta ja työsuojeluilmoituksista jatkuvat Savonlinnassa – "Yleensä tällaiset asiat käsitellään ei-julkisena"
Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Stenberg (sd.) kertoi Ylelle, että kaupungintalolla on iso kriisi.
Mitä tarkoitat sillä, että on kriisi, Eija Stenberg?
– Kun olen keskustellut useamman henkilön kanssa, joista osa on jo lähtenyt pois kaupungin palveluksesta, olen tullut siihen tulokseen.
Stenberg viittaa puheillaan työilmapiiriin.
– Jos kaupungintalolla voidaan pahoin ja siitä kerrotaan meille, niin silloin kaupunginhallituksen on toimittava. Kaupunginhallitus on puhunut jopa työilmapiiriselvityksen tarpeesta, Stenberg kertoo Kuntalehdelle.
Stenbergin arvio kriisistä kaupungintalolla oli osana Ylen uutista, jossa huomio kiinnittyi pitkälti kaupunginjohtaja Janne Laineen toimintaan.
Savonlinnan johtamisasiat ovat olleet paljon esillä viime aikoina eri medioissa.
Savonlinnan kaupunginhallituksen päätöksellä järjestetty työnjohdollinen keskustelu kaupunginjohtaja Janne Laineen kanssa käytiin viime maanantaina.
Kaupunginhallitus päätti työnjohdollisesta keskustelusta käsiteltyään aiemmin kaupunginjohtajan toimintaan kohdistuneita työsuojeluilmoituksia.
– Samat henkilöt tekivät työsuojeluilmoitukset myös yrityspalvelujohtajasta, joka vuorostaan teki työsuojeluilmoitukset näistä kahdesta henkilöstä, kaupunginjohtaja Janne Laine huomauttaa.
Työnjohdolliseen keskusteluun johtaneet työsuojeluilmoitukset koskivat toukokuun alun ja syyskuun 4. päivän välisen ajan toimintaa.
Kuuleminen toteutui jo
Kaupunginhallitus päätti jo, että sillä ei ollut perusteita antaa kaupunginjohtajalle kirjallista huomautusta työsuojeluilmoituksissa kuvatusta toiminnasta.
Mutta työnjohdollisen keskustelun hallitus päätti siis järjestää.
Lisää vastaavaa on tapahtunut, sillä kaupunginjohtaja Janne Laineen toimintaa liittyen oli tehty edellisten työsuojeluilmoitusten lisäksi hänen marraskuun toimintaa koskeva työsuojeluilmoitus.
Tuoreen työsuojeluilmoituksen ilmoituksen osalta kuuleminen toteutui viime keskiviikkona ja siihen liittyvä jatko on auki.
”Työsuojeluilmoitus oli perusteeton”
Kaupunginjohtaja Janne Laine kertoo Kuntalehdelle, että kaupungintalolla ei ole mitään isoa kriisiä.
– Kaksi työntekijää ei tehnyt heille annettua valmistelutehtävää ja he eivät tulleet heille ja muille valmistelijoille järjestettyihin työnjohdollisiin palavereihin. Annoin heille toimeksiannon tehdä valmistelutehtävän. Ei työnjohdollisen toimeksiannon antaminen ole painostamista.
– Työsuojeluilmoitus oli perusteeton kuten kaupunginhallituskin totesi.
Laine kokee työsuojeluilmoitusten julkiset käsittelyt epäreiluina, koska syyllistävää julkisuutta on riittänyt, vaikka on sitten todettukin, että ei ole tehty väärin.
– Kaksi perusteetonta ilmoitusta on käsitelty ja on todettu, ettei ole ollut epäasiallista toimintaa.
Laine arvioi, että taustalla on myös väärinkäsityksiä siitä, minkälaisia valmistelutoimeksiantoja kaupunginjohtaja voi antaa.
Samalla Laine hämmästelee sitäkin, että asioiden ennenaikainen ja perusteeton negatiivinen julkisuus ei vastaa sitä, miten hänen johtamistaan on kiitelty laajalti, muun muassa talouden suhteen.
– Yleensä tällaiset asiat käsitellään ei-julkisena ja minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja vei asian julkisuuteen.
Lue myös: