Kevan hallitus päätti torstaina, että henkilökunnalle myönnettävistä lainoista luovutaan. Hallitus perusteli päätöstä muun muassa sillä, että tämä osaltaan tukee Kevan aiemmin linjattua läpinäkyvyyden korostamista ja työeläkevarojen sijoitusvarojen kokonaisuutta.

– On ollut aikoja, jolloin tämä on ollut alalla yleisempi käytäntö, mutta tässä ajan hengessä näitä on paikallaan arvioida uudelleen, toteaa hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen Kevan tiedotteessa.

Keva on myöntänyt hallituksen päätöksen perusteella henkilökuntalainoja vuodesta 1988 lähtien. Lainojen ehtoja on muutettu sen jälkeen joitakin kertoja.

Tällä hetkellä henkilökunnan asuntoluotoista perittävä korko on kuuden kuukauden euribor ilman marginaalia. Kulutusluottojen marginaaliksi on hallituksen päätöksellä määrätty 0,75 prosenttia. Lainoille vaaditaan turvaava vakuus, joka pääsääntöisesti on lainansaajan asunto. Asuntolainan määrä voi olla enintään 80 prosenttia asunnon arvosta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Finanssivalvonta on katsonut, että henkilökunnalle myönnettävät asuntolainat ja niistä perittävä korko täyttävät eläkevastuurahaston varojen sijoittamisesta säädetyt vaatimukset.

Valtiovarainministeriö ilmoitti Kevan selvityksen ja Finanssivalvonnan lausunnon perusteella, että Kevan henkilökuntalainojen myöntämisessä ei ole menetelty lainvastaisesti. Ministeriö kehotti kuitenkin harkitsemaan uudelleen lainojen myöntämisen ehtoja.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*