Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa tulee eteen valtavia haasteita lähivuosina, arvioi Ylen A-studiossa vieraillut Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Kietäväisen mukaan valtion ja kuntien keskinäiset vastuusuhteet eivät ole kotouttamisen suhteen sillä tavoin selvät, että kyettäisiin hoitamaan kunnolla odotettavissa oleva määrä kotoutettavia.

Asiantuntija-arvioiden mukaan monille jopa 30 000 turvapaikanhakijasta myönnetään oleskelulupa, Kietäväinen muistutti. Oleskeluluvan saaneen kotouttamisesta tukee kunnan kanssa sopimuksen ELY-keskus.

– Pienemmilläkään määrillä tilanne ei ole pelannut. Näitä sopimuksia ei tehty viime vuonna kuin 1 300 ihmisen osalta, Kietäväinen muistutti.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Esimerkiksi kotouttamiskoulutuksessa suurimmissa kaupungeissa jonot ovat kuukausien mittaisia, jopa kahdeksan kuukautta pääkaupunkiseudulla. Jos esimerkiksi kielen opiskelu starttaa myöhäisessä vaiheessa, se kyllä turhauttaa näitä ihmisiä.

Pääosan turvapaikanhakijasta koituvista kustannuksista hoitaa valtio. Kuitenkin esimerkiksi perusopetuksesta koituu kunnille kuluja.

– Siihen saadaan kertakorvauksena korvaus joka aika monessa kunnassa kattaa kustannukset mutta ei kaikissa, Kietäväinen sanoi.

Valmistavan perusopetuksen ja valmistavan koulutuksen koko vuoden korvaustason määrittää yksi tilastopäivä, koulutettavien määrä 20. syyskuuta.

– Se on kohtuutonta, koska koulutukseen tulee ihmisiä pitkin vuotta, ja isosta osasta heitä kunta ei saa lainkaan korvausta, Kietäväinen sanoi

Ylipäätään hän pitää valtion kotouttamisesta kunnille maksamia laskennallisia korvauksia alimitoitettuna. Korvausjärjestelmä on vuodelta 1993, ja sitä on vain pari kertaa tarkistettu, Kietäväinen muistutti.

– Sitä pitäisi lähes tuplaten korottaa jotta korvaukset vastaisivat sitä kustannustasoa joka 1993 otettiin käyttöön, Kietäväinen arvioi korvaustasoa.

– Kun kunnilla on iso vastuu kotouttamisessa, tämä tulee asettamaan haasteita ja vaikuttamaan ensi vuoden jälkipuoliskolla ja seuraavien vuosien budjetteihin.

 A-studio 14.9. Yle Areenassa (Timo Kietäväisen haastattelu alkaa ajassa 3.35)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*