Kuva: Ville Miettinen
Kittilän päättäjät eivät vieläkään taipuneet kiistassa virasta pidättämisestä.

Kittilän jatkokertomus syytteessä olevien luottamushenkilöitten virasta pidättämisestä jatkuu. Kunnanhallitus ei antanut vieläkään periksi.

Valtuusto päätti kaksi viikkoa sitten, että syytteessä olevat luottamushenkilöt voivat jatkaa tehtävissään. Päätös meni kunnanhallituksen esityksen mukaan. Hallitus teki esityksen äänestyksen jälkeen vastoin esittelijän, vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinampan kantaa.

Nyt kunnanjohtaja esitti kunnanhallitukselle, että valtuuston päätös on lain vastainen, joten sitä ei voi panna täytäntöön.

”Tässä muodossa kuin kunnanvaltuusto on asian 26.3.2018 päättänyt, päätöstä ei voida panna täytäntöön, koska päätös ei ole kuntalain mukainen eikä valtiovarainministeriön selvitysryhmän esityksen mukainen”, totesi Ylinampa esittelyssään.

Hallitus äänesti kunnanjohtajan nurin.

Kiista virasta pidättämisestä jatkuu. Valtiolla on oma prosessi käynnissä, ja se johtanee aikanaan virasta pidättämiseen.

Kittilästä aiemmin Kuntalehdessä täällä

 

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*