Kittilän kunnanjohtajan Anna Mäkelän luottamusta punninnut tilapäinen valiokunta esittää valtuustolle Mäkelän irtisanomista. Lisäksi valiokunta katsoo, ettei Mäkelää ole mahdollista siirtää muihin tehtäviin Kittilän kunnan organisaation sisällä.

– Tekemänsä selvitystyön sekä suullisten kuulemisten perusteella tilapäinen valiokunta katsoo, että kunnanjohtaja Anna Mäkelän ja kunnanhallituksen sekä kunnanjohtajan ja kunnanvaltuuston välillä vallitsee merkittävä luottamuspula, joka vaikuttaa kunnan hallinnon toimivuuteen ja kunnan dualistisen johtamismallin toteutumiseen, valiokunta toteaa esityksessään.

Tilapäisen valiokunnan mukaan luottamuspula on syntynyt useamman vuoden aikana.

– Luottamushenkilöt kokevat, ettei Kittilän kuntaa ole johdettu valtuuston odotusten mukaisesti ja luottamus operatiivisen johtajan toimintaan on heikentynyt, esityksessä sanotaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kittilän valtuusto käsittelee esitystä maanantaina 17. marraskuuta. Kunnanjohtajan irtisanominen epäluottamuksen perusteella edellyttää, että irtisanomista kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*