Laki mahdollistaa valtuuston kokoustamisen suljetuin ovin painavista syistä. (Kuva: Kari Långsjö)

Kittilän kunnanvaltuusto kokoontuu tiistaina 31.10. ylimääräiseen kokoukseen, jossa on määrä käsitellä syytteessä olevien luottamushenkilöiden asemaa.

Valtuustossa on jo kesäkuussa tehty aloite, että tuolloin syyteharkinnassa olleet luottamushenkilöt vetäytyisivät luottamustoimestaan, tai jolleivät he sitä tee niin kunnanhallitus alkaisi valmistella heidän pidättämistään luottamustoimesta.

Valtiovarainministeriö vaati syyskuussa ja uudestaan lokakuussa Kittilää pitämään vauhtia kyseisten luottamushenkilöiden aseman käsittelyssä. Lokakuussa Oulun syyttäjävirasto asetti syytteet useille Kittilän luottamushenkilöille muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteen saaneista valtuutetuista yksi on ilmoittanut hakevansa eroa valtuustosta. Törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä syytteen saanut vs. kunnanjohtaja Timo Kurula on loppuvuoden vuosilomalla ja virkavapaalla.

Tiistaina ennen valtuuston kokoontumista Kittilän kunnanhallitus kokoontuu suljettuun kokoukseen. Valtuuston ylimääräisen kokouksen esityslistalla on muun muassa ensi vuoden kunnallisveroprosentista päättäminen. Luottamushenkilöiden aseman käsittelyn osalta valtuuston kokous pidetään suljettuna.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntalain mukaan valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä. Valtuuston suljetussa kokouksessa esitetyt ja siinä käydystä keskustelusta laaditut asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos niin laissa säädetään.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*