Kuva: Ville Miettinen
Uudella kaupunkiministerillä pitäisi olla myös todellista toimivaltaa, Jaana Pelkonen sanoo. Tällä hetkellä kaupungistumiseen liittyvät teemat ovat hajallaan useissa ministeriöissä

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen esittää seuraavaan hallitukseen kaupungistumisesta ja kaupunkikehityksestä vastaavaa ministerintehtävää.

Pelkonen toimii kokoomuksen kunta- ja kaupunkipolitiikan verkoston puheenjohtajana ja johtaa kokoomuksen kaupunkikulttuurisen ohjelman valmistelutyötä.

Pelkonen arvioi tiedotteessaan, että kaupunkiministeri mahdollistaisi kaupunkien näkökulman ottamisen vahvemmin mukaan Suomea kehittäessä.

Pelkosen mukaan Suomen haasteet on ratkaistava kaupungeissa. Talouden, tutkimuksen ja kulttuurin elinvoima syntyy kohtaamisista ja urbaanista vuorovaikutuksesta. Arvonlisä tuotetaan kaupungeissa.

– Pelkkää puhuvaa päätä ei tarvita, vaan uudella ministerillä on oltava myös toimivaltaa. Tällä hetkellä kaupungistumiseen liittyvät teemat ovat hajallaan useissa ministeriöissä. Maankäytön ja liikenteen suunnittelua ohjataan ympäristöministeriöstä, asuntoasioiden sijainti vaihtelee hallituksittain ollen milloin missäkin, ympäristöpolitiikan kannalta keskeisiä energiakysymyksiä ratkotaan työ- ja elinkeinoministeriössä, ja kuntaministeri vastaa aluehallinnosta valtiovarainministeriössä, Pelkonen sanoo.

Pelkosen mukaan kaupungistumisen lisäksi monet muutkin globaalit muutostekijät, kuten teknologian murros, ilmastomuuts ja mansainvälinen muuttoliike,  kytkeytyvät kaupunkeihin läheisesti ja vaikuttavat kaupunkien tulevaisuuteen.

– Tästäkin näkökulmasta kaupungistumista on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti useiden eri sektorien näkökulmasta, mihin perinteinen ministeriöjako ei taivu. Oma ministerinsalkku helpottaisi ilmiön laajaa ymmärrystä ja tukisi tehtäviä toimenpiteitä, Pelkonen sanoo.

– Muissa Pohjoismaissa kaupungistuminen on Suomea merkittävästi edellä. Monessa paikassa kuitenkin asumisen lähes sietämätön kalleus on mittava talouskasvun pullonkaula, sillä osaava työvoima ei välttämättä pysty muuttamaan liian kalliiden asuntojen seuduille. Siksi valtiovallan ja kaupunkien on yhdessä vahvistettava toimia, joilla jarrutetaan kaupunkien kustannusten kasvua, Pelkonen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä