Kokoomuksen valtuustoryhmä valmistautui vahvaan vaikuttamisen kauteen Helsingissä – "Äänestäjiemme ääni kuuluu kaupungin päätöksenteossa"

Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmä vahvisti Daniel Sazonovin valinnan ehdokkaakseen Helsingin pormestariksi. Kuva: Helsingin kokoomus
Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmä vahvisti Daniel Sazonovin valinnan ehdokkaakseen Helsingin pormestariksi.
Samalla valtuustoryhmä teki muutkin valinnat esityksistään valtuutettujen luottamustehtäviksi. Esitykset koskevat tulevaa valtuustokautta.
Lisäksi kokoomuksen valtuustoryhmä tiedottaa, että sosiaali,- terveys- ja pelastustoimen apulaispormestariehdokkaaksi valittiin Maarit Vierunen.
Vierunen on toiminut kuluvalla vaalikaudella kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.
Hän on toiminut aiemmin muun muassa Helsingin kokoomuksen puheenjohtajana ja kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä.
– Olen todella kiitollinen saamastani luottamuksesta. Laadukkaat ja hyvin saatavilla olevat sote-palvelut ovat kokoomukselle prioriteetti, Vierunen sanoo tiedotteen mukaan.
Luottamuksen arvoisia
Kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Hakola.
Hakola on ollut kaupunginvaltuutettu vuodesta 2000 lähtien. Hän on toiminut kansanedustajana vuosina 2007–2011.
Tulevalla kaudella valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Matias Pajula. Pajula aloittaa toisen kautensa kaupunginvaltuustossa.
– Tulemme tekemään määrätietoisesti töitä ollaksemme tämän luottamuksen arvoisia ja varmistaaksemme, että äänestäjiemme ääni kuuluu kaupungin päätöksenteossa, Pajula sanoo tiedotteen mukaan.
Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän luottamushenkilöt 2025–2029
- Pormestari Daniel Sazonov
- Apulaispormestari Maarit Vierunen
- Kaupunginhallituksen jäsen Sari Sarkomaa
- Kaupunginhallituksen jäsen Otto Meri
- Kaupunginhallituksen jäsen (jälkimmäiset kaksi vuotta) Matias Pajula
- Kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Juha Hakola
- Kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Nina Suomalainen
- Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Hanna-Leena Hemming
- Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Veli-Pekka Dufva
- Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Matias Pajula (2025-2027)
- Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Pete Suhonen (2027-2029)
- Rakennusten ja yleisten asioiden jaoston puheenjohtaja Pete Suhonen
- Kasvatuksen- ja koulutuksen lautakunnan jäsen Seida Sohrabi
- Kasvatuksen- ja koulutuksen lautakunnan jäsen Mikael Vuorinen
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen Janne Rauramo
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen Minni Takala
- Liikuntajaoston puheenjohtaja Arja Karhuvaara
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puheenjohtaja Maarit Vierunen
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan jäsen Seija Muurinen
- Kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Harry Bogomoloff
- Tarkastuslautakunnan jäsen Mikael Jungner
- HSY:n hallituksen puheenjohtaja Terhi Koulumies
- HSL:n hallituksen puheenjohtaja Mirita Saxberg
- HUS:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (2025-2027)
- HUS:n hallituksen puheenjohtaja Maaret Castrén (2027-2029)
- HUS:n hallituksen jäsen Maaret Castrén
- Maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Arja Karhuvaara
- Maakuntahallituksen jäsen Risto Rautava
- Helen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Atte Kaleva
- Helsingin Sataman hallituksen jäsen Jaana Pelkonen
- Helsingin tapahtumasäätiön puheenjohtaja Jenni Pajunen
- Kaupunkitilat Oy:n hallituksen jäsen Mirita Saxberg
- Vantaan energian hallituksen varapuheenjohtaja Harry Bogomoloff
- Teatterisäätiön hallituksen jäsen Maaret Castrén
- Ami-Säätiön puheenjohtaja Juha Hakola
- Kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtaja Daniel Sazonov
- Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen Sari Sarkomaa
- Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen Jenni Pajunen
- Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston puheenjohtaja Daniel Sazonov
- Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsen Veli-Pekka Dufva
- Valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula
- Valtuustoryhmän I varapuheenjohtaja Jenni Pajunen
- Valtuustoryhmän II varapuheenjohtaja Seija Muurinen
- Valtuustoryhmän luottamushenkilösihteeri Minni Takala
Kokoomus valitsee edustajat loppuihin luottamustehtäviinsä myöhemmin. Uusi kaupunginvaltuusto valitsee edustajat luottamustehtäviin puolueiden esityksestä ensimmäisessä kokouksessaan 2.6.