Nuvan hallitus käsitteli maakuntapilotteja kokouksessaan sunnuntaina. (Kuva: Nestori Majoinen)

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n (Nuva ry) hallitus valitsi viikonloppuna Kanta-Hämeen, Pohjois-Karjalan ja Uudenmaan maakuntaliitot Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankkeen pilottimaakunniksi.

Halukkaita pilottiin olivat myös Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savo, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntaliitot.

Nuvan hallituksen puheenjohtaja Kimi Uosukainen pitää hakemusten määrää merkkinä siitä, että maakuntaliitot haluavat sitoutua nuorten osallisuuden edistämiseen.

– On myös selvää, että muutostyössä tarvitaan apua ja tukea moninaisen demokratian sekä osallistumisoikeuksien vahvistamiseksi. Pitkällisen valinnan jälkeen saimme valittua kolme pilottimaakuntaa, mutta tuemme ja seuraamme kaikkien maakuntien valmistelutilanne sekä osallisuuden huomioimista, Uosuakainen sanoo Nuvan tiedotteessa.

Valitut maakunnat ja niiden alueella toimivat kunnalliset nuorisovaltuustot pääsevät hankkeessa ideoimaan ja rakentamaan maakunnallisia nuorisovaltuustoja kuluvan vuoden aikana.

Ensimmäiset pilotit maakunnallisista nuorisovaltuustoista on tarkoitus aloittaa syksyllä. Hankkeen toimintaa ohjaa kuntien nuorisovaltuutetuista koostuva ohjausryhmä, joka tukee kahden hanketyöntekijän työtä ja nostaa esille nuoria askarruttavia kysymyksiä ja teemoja maakunnallisista nuorisovaltuustoista.

Hallituksen esitys maakuntalaista velvoittaa tulevat maakunnat asettamaan maakunnallisen nuorisovaltuuston nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen takaamiseksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä