Koskinen: Itsehallintoalueet sopivat Kuntaliittoon
Itsehallinnollisten alueiden muodostamisen myötä kunnista lähtee merkittävä osa tehtävistä. Kuntasektorilla mietitään sen vaikutusta koko sektorin organisoitumiseen, muun muassa Kuntaliittoon ja eläkevakuutusyhtiö Kevaan.
– Meillä on selvänä lähtökohtana se, että uudet itsehallintoalueet tulisivat myös mukaan Kuntaliiton toimintaan vaikkapa jäseninä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoo.
– Uskomme, että meillä on sekä substanssiosaamista että edunvalvontaosaamista, jota voimme tarjota itsehallintoalueille.
– Kun asiat tarkemmin selviävät, voimme tehdä tarkempia suunnitelmia. Voi olla, että tuleva muutos vaatii kuntaliiton sääntöjen muuttamista sekä organisaatiomme viilausta uuteen asentoon, Koskinen arvelee.
Kevan kannalta pidetään olennaisena, että sen asiakaspohja ei kapene.
Työmarkkinasektorilla mietitään, ketkä ovat neuvotteluosapuolia muutosprosessissa ja sen jälkeen.
Otsikkoa täsmennetty 26.11. klo 17.58