Krista Kiuru: Hallituksen pitää päättää vaaliajasta – sote-valiokunta ei pysty viemään keskeistä lakia eteenpäin

Kuva: Liisa Takala
Julkaistu Muokattu

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru, sd., vaatii hallitukselta pikaista päätöstä maakuntavaalien ajankohdasta.

Kiurun mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei pysty viemään keskeistä ”emolakia” eteenpäin kokonaan siitä syystä, että vaalilakiin tarvitaan vielä hallituksen näkemys. Esitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta eli HE 15 sisältää myös vaalilain.

Koska maakuntavaalit siirtyvät, vaalilakia pitäisi muuttaa niin, että muuttunut tilanne otetaan huomioon.

Kiurun mukaan tietoa tarvittaisiin nopeasti, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta on jo siinä vaiheessa valmistavassa keskustelussa, jossa vaalilakiin liittyvät pykälät ovat arvioitavina.

– Siihen tarvitaan myös hallituksen kanta.

Hänen mielestään koko maan kuntakenttä ja luottamushenkilökenttä tarvitsevat pian tiedon, millä tavalla vaalilaki tullaan kirjoittamaan.

-Olisi reilua, että yhteiskunnan päättäjät kertoisivat milloin maakuntavaalit ovat, jos ne eivät ole lokakuun lopussa. Tältä osin kiirehtisin hallitusta antamaan kantansa vaalilakiin ja sitä koskeviin pykäliin. Näin saisimme emolakia eduskunnassa eteenpäin koko salin käsiteltäväksi.

Kiurun mielestä tilanne on valiokunnan kannalta outo.

-Ei se käy, että me teemme päätöksiä vaaliajankohdasta itseksemme ilman hallituksen kantaa.

Lue koko haastattelu Kuntalehdestä.

Powered by Labrador CMS