Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila.

Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila on ehdolla Vuoden nuoreksi johtajaksi. Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun vuosittain.

Kisan finaaliin on valittu viisi ehdokasta. Maisila on heistä ainoa, joka työskentelee julkisella sektorilla. Muut finalistit ovat yritysmaailman johtajia.

Maisila haluaa työllään edistää kuntalaisten sujuvaa arkea ja elämää. Marttilan toimintaa hän on kehittänyt sujuvan arjen, avoimuuden ja vastuullisuuden teemoilla. Kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta hän on vahvistanut osallistavalla strategiatyöskentelyllä.

– Haluamme tarjota kuntalaisille kätevän elämän, jossa palvelut ovat saatavilla. Vastuullisuudessa toimimme taloudellisesti vastuullisesti. Lisäksi ympäristövastuu on työnalla, Maisila sanoo.

Kunnanjohtaja on lähellä ihmisiä

Maisila nousi Marttilan johtoon vain 27-vuotiaana vuonna 2012. Tätä ennen hän työskenteli Kuntaliitossa.

Maisila haki kunnanjohtajaksi, koska halusi olla lähellä ihmisiä.

– Se todella toteutui. Ihmiset ovat tässä työssä parasta.

Samalla Maisila yllättyi siitä, kuinka erilaista työ kunnassa olisi verrattuna keskusjohtoon.

– En ehkä osannut odottaa sitä. On helppo sanoa kaukaa, miten asiat tulisi tehdä. Täällä näkee kuitenkin niin konkreettisesti, keihin päätökset vaikuttavat.

Esimerkiksi Maisila ottaa päätökset kuntien rahoituksesta ja lainsäädännöstä. Kunnan johdossa on Maisilan mukaan nähnyt, että päiväkotiryhmien hoitajamäärän lisääminen on näkynyt palvelun paranemisena. Vanhustenhoidon hoitajamitoitus sen sijaan arveluttaa.

– Tuntuu hurjalta lisätä paljon resursseja palveluun, jonka asiakkaat ja omaiset ovat valmiiksi tyytyväisiä.

Johtaminen keskellä muutosta

Maisila on finaalin ainoa kunnanjohtaja. Hän uskoo, että hyvällä kunnan johtamisella ja yritysjohtamisella on paljon yhteneväisyyksiä. Myös eroja löytyy.

– Kunnanjohtajana kokonaisuus on vielä monimutkaisempi.

Pienessä kunnassa sekä luottamushenkilöt, henkilöstöjohtaminen ja palvelujen käyttäjät ovat kaikki lähellä johtajaa. Lisäksi kunnanjohtajaa rajoittaa suuri määrä lakeja, joten liikkumatila on pienempi, Maisila muistuttaa.

Marttilan kunnanjohtajana Maisila on halunnut vahvistaa kunnan johtamisosaamista. Kaikki johtajat johtoryhmästä esimiehiin ovat saaneet johtamissparrausta ja tukea johtamistyöhön.

Erityisen tärkeitä taitoja kuntapuolella ovat muutos- ja talousjohtaminen, Maisila arvioi.

– Muutoksen johtaminen ja muuttuvassa ilmapiirissä johtaminen korostuvat kunnissa. Myös talousosaamisen tarve kasvaa, kun lähes kaikkien kuntien taloustilanne kiristyy.

Erityisen voimakkaasti muutoksen keskellä työskennellään sotepuolella, kun soteratkaisu on lykkääntynyt aina hallitukselta toiselle.

– Muutokset muuttuvat jatkuvasti. Tilanne voisi olla stressaava ja olen hämmästellyt, kuinka rauhallisin mielin työntekijät pysyvät.

Koronaviruksen myötä tänä vuonna muutoksia on koettu vielä tavallista enemmän. Esimerkiksi Marttilassa kunnan henkilöstöstä vain hyvin pieni osa oli tehnyt etätöitä ennen pandemiaa. Keväällä oli sopeuduttava nopeasti.

Maisilan mukaan poikkeusoloissa kunnanjohtajan on pitänyt kiinnittää tavallista enemmän huomiota myös esimerkiksi sisäiseen ja ulkoiseen viestintään. Lisäksi työntekijöiden jaksamisesta huolehtiminen on poikkeusoloissa korostunut.

– On ollut johtamisen kannalta haastava vuosi. Mikään ei enää ole ollut itsestään selvää.

Lue lisää henkilöstön hyvinvoinnista korona-aikana: Vaasan henkilöstöjohtaja huolissaan henkilöstön jaksamisesta koronan ja lomautusten aikaan, Marttilan kunta jakaa jaksamissataset

Vuoden nuori johtaja

Suomen Nuorikauppakamarit ry on järjestänyt Vuoden nuori johtaja -kilpailun vuosittain vuodesta 2007 lähtien. Tavoitteena on nostaa esiin taitavia, korkeintaan 40-vuotiaita nuoria johtajia ja kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin sekä kehittymään johtajina.

Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna yhteensä 69 ilmiantoa nuorista johtajista. Valittava henkilö on esimerkki tulevaisuuden työelämätaitojen sekä eettisyyden soveltamisesta johtajuudessaan. Kilpailun arviointikriteereissä painotettavia ominaisuuksia ovat muun muassa ihmisten johtaminen, vaativa ongelmanratkaisu, kriittinen ajattelu, tunneäly, luovuus ja eettisyys.

– Viiden finalistin joukkoon valitut henkilöt erottuivat edukseen omien johtamistaitojen kehittämisellä, haastavien tilanteiden hoitamisella ja muutosjohtamisen taidoilla, kertoo Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun kansallinen kilpailupäällikkö Henri Ahlqvist.

Lue lisää:

Koronakriisin keskellä aloittaneet nuoret kunnanjohtajat korostavat positiivisuutta – “On päässyt heti ottamaan härkää sarvista”

Lempäälän Heikki Hakala on vuoden valtuutettu 2020: “meidän on oltava muutoksessa mukana”

Avatar
Matilda Jokinen
matilda.jokinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Sinänsä hauskaa tehdä juttu Nuorkauppakamarin jäsenistönsä keskuudessa pidettävästä “kilpailusta”. Vähän sama kuin Suomen Kuntajohtaja r.y ryhtyisi valitsemaan vuoden kuntajohtajaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*