Yliopistokaupungin status on Lahdelle käänteentekevä asia, uskoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

LAHTI – Kuntajohtajan viran moniulotteisuus tekee työstä kokovartalotyötä, jossa kroppaa on laitettava peliin koko ajan, kuvailee Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahti on on kokenut erilaisia merkittäviä muutoksia viime vuosina ja vuosikymmeninä: kaupungista on tullut ympäristötyön suunnannäyttäjä kansainvälisesti, se on muuttunut alueelliseksi suureksi kasvukeskukseksi ja siitä on tullut yliopistokaupunki Lappeenrannan kanssa yhteisen LUT-yliopiston myötä.

Muutos on myös johtamisen kannalta inspiroivaa, Timonen sanoo.

-Se on omalle organisaatiolle ja poliittisille päättäjille motivoivaa, kun ollaan menossa jonnekin, Timonen sanoi Kuntalehden haastattelussa Kuntajohtajapäivillä Lahdessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uuden luominen on Timosen mukaan avain myös erilaisten ongelmien ratkaisemiseen: kaupunkia pitkään vaivanneen työttömyyden ja osaksi sen aiheuttamien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen esimerkiksi.

Timoselle kuntajohtajuus on ”kokovartalotyötä”.

-Olen aina töissä. En voi riisua kaupunginjohtajan takkia ja sanoa että nyt olen jotain muuta. Ja kuntajohtajan työ on niin monipuolista laidasta laitaan, että ainakin minusta tuntuu, että pitää laittaa ”kroppaa peliin” jatkuvasti.

-Puolittain tekeminen ei tässä työssä onnistu.

Katso Pekka Timosen haastattelu klikkaamalla kuvaa:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*