Kuntalehdelle haetaan uutta päätoimittajaa, joka samalla työskentelee Kuntalehteä kustantavan KL-Kustannus Oy:n toimitusjohtajana ja Kuntatekniikan päätoimittajana. Vuodesta 2020 tehtäviä hoitanut Markku Vento jää lokakuun alussa eläkkeelle.

– Tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja-päätoimittaja olisi töissä reilusti ennen kesää, KL-Kustannuksen hallituksen puheenjohtajana toimiva Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo.

KL-Kustannus on kunta-alaan erikoistunut mediayhtiö, jonka omistaa Kuntaliitto. Kuntalehden printin ja digiversion lisäksi päätuotteita ovat verkon uutismedia kuntalehti.fi, Kuntatekniikka, ruotsinkielinen Kommuntorget, Kunta-tv sekä messu- ja koulutustapahtuma Kuntamarkkinat.

Karhusen mukaan tehtävään valittavan ei välttämättä tarvitse olla ensisijaisesti journalisti.

– Kustannusalan kokemus olisi tietysti hyvä. Arvostamme ennen kaikkea myynnillistä otetta.

Karhusen mukaan toimitusjohtaja-päätoimittajan pitäisi ymmärtää KL-Kustannuksen tuotteiden yhteiskunnallinen merkitys ja uskoa tuotteiden tuomaan lisäarvoon niiden käyttäjille.

– Uusi ihminen pääsee kehittämään monenlaisia mielenkiintoisia juttuja.

Karhunen muistuttaa, että Kuntalehti on kuntakentän äänenkannattaja, ei Kuntaliiton.

– Kuntaliitto ei ohjaa sisältöä mitenkään, vaan Kuntalehti nostaa esille sellaisia asioita, joista on pakko puhua.

Hakuilmoitus:

https://kl-kustannus.fi/rekrytointi/toimitusjohtaja-paatoimittaja/

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä