Kuntalehden vaalikone on avattu. Pääset siirtymään vaalikoneeseen tästä linkistä.

Vaalikoneen pohjana on Ylen vaalikone, ja tarjolla on 26 väittämää Yleltä ja kaksi Kuntalehden omaa väittämää.

– Kuntalehden vaalikoneessa meillä oli mahdollisuus nostaa kaksi kysymystä esille ehdokkaiden puntaroitavaksi. Kuntatalous ja kuntien sisäinen eriarvoistuminen ovat keskeisiä asioita tämän päivän Suomessa, Kuntalehden päätoimittaja Markku Vento sanoo.

Ylen kanssa yhteistyössä vaalikoneensa avasivat useat muutkin mediat, esimerkiksi MTV ja Hufvudstadsbladet.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kuntavaalit jos mikä on koko median yhteinen ponnistus: tavoitteena on äänestysvilkkauden nosto kuntalaisten tärkeimmissä vaaleissa. Olikin hienoa saada Yle kumppaniksi vaalikoneeseen. Näin pystymme tarjoamaan lukijoillemme laajan ja laadukkaan tavan arvioida ehdokkaiden linjauksia, ajatuksia ja arvoja kunkin kunnan osalta, Vento sanoo.

Vaalit käydään 293 kunnassa.  Ylen vaalikonetta rakennettaessa on lisätty paikallisuutta koneen väittämiin, kirjoittaa vastaava tuottaja Ville Seuri vaalikoneen toimintaa taustoittavassa jutussaan.

-Valtaosa väittämistä on valtakunnallisia, mutta niiden lisäksi on viisi paikallista väittämää. Osa väittämistä – esimerkiksi kysymys ilmaisen joukkoliikenteen kokeilemisesta – kysytään vain isoimmissa kaupungeissa. Pienemmissä kunnissa kysytään jostain muusta asiasta.

– Jokaista kuntaa varten on kirjoitettu myös hyperpaikallisia, vain sitä kuntaa koskevia väittämiä. Esimerkiksi Kittilässä kysytään, pitäisikö kunnan palvelut pitkällä tähtäimellä keskittää Leville, ja Imatralla tiedustellaan näkemystä Ukonniemen uimahallin rakentamisesta, Ville Seuri kirjoittaa.

Kuntavaalien ennakkoäänestysaika on 26.5.-8.6. Vaalipäivä on 13.6.

Lisää aiheesta:

Pysyykö vanha valta puolueiden kärkikunnissa? – Kuntalehti selvitti tilannetta

Klikkaa tästä lukeaksesi lisää uutisia asiasanalla kuntavaalit

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*