Suurin osa Kuntaliiton kyselyyn vastanneista ei ollut halukas asettumaan ehdolle vaaleissa. Vähiten halukkaita olivat 18-29-vuotiaat. Eniten niin sanottua piilopotentiaalia on havaittavissa 50-59-vuotiaiden ryhmässä. (Kuva: Ville Miettinen)

Useampi kuin kolme neljästä Kuntaliiton kyselyyn vastanneesta aikoo äänestää kevään 2021 kuntavaaleissa. Lähes joka viides ei ottanut vielä kantaa kysymykseen ja viisi prosenttia ilmoitti, että ei aio äänestää.

Kiinnostus oman kunnan kuntapolitiikkaan jakaa kuntalaisten mielipiteet. Kuntapolitiikasta kiinnostuneita, siihen neutraalisti suhtautuvia ja siitä ei kiinnostuneita oli kutakin kolmannes kyselyyn vastanneista.

– Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaan vastaavia tuloksia on saatu myös aiemmista tutkimuksista. Vaikka kuntapolitiikkaa ei koettaisi kiinnostavana, kuntalaiset kuitenkin seuraavat kuntansa asioita erilaisista viestintäkanavista, erityisesti paikallisista medioista, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo tiedotteessa.

Kuntaliiton toimitusjohtajan Minna Karhusen mukaan Kuntaliiton on syksyn aikana onnistuttava puhumaan yhä konkreettisemmalla tasolla niistä asioista, joista kunnissa päätetään.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Siitä, mitä oikeasti tarkoittaa olla kunnallisessa luottamustoimessa ja miten omaa intohimoaan vaikkapa ympäristö- ja ilmastoasioissa tai asumista, harrastamista, liikennettä tai yhdenvertaisuutta koskevissa kysymyksissä voi tuoda esiin nimenomaan kuntapolitiikassa, Karhunen sanoo.

Kuntalaiset kokevat äänestämisen olevan tärkein keino vaikuttaa oman kunnan asioihin. Äänestämisen koettu merkitys on kasvanut hiljalleen koko 2000-luvun ajan. Vuonna 2000 vastanneista 60 prosenttia koki äänestämisen tärkeimmäksi keinoksi. Tänä vuonna tulos on 72 prosenttia.

Kysely toteutettiin osana Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa. Kuntalaistutkimuksen vastasi yli 10 000 kuntalaista 43 kunnasta eri puolilla Suomea.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*