Kunnanhallituksen puheenjohtajista kuntasektorilla työskentelevien osuus on tällä vaalikaudella kasvanut.

Kaikkiaan kuntatyöntekijöiden osuus kunnanhallituksissa on kuitenkin hieman vähentynyt edellisen valtuustokauden alusta.

Lain eteneminen jumittui
vaalikelpoisuuteen

Uudessa kuntalaissa pyrittiin siihen, että oman kunnan työntekijöitä ei enää voitaisi valita kunnanhallituksen puheenjohtajiksi, mutta esitys on ajautunut poliittisen kiistan kohteeksi. Lakiesityksen piti mennä tällä viikolla eduskuntaan, mutta aikataulu ei toteudu.

Uuden kuntalakiluonnoksen 74. pykälässä olisi säädetty, että ”vaalikelpoinen kunnanhallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei ole kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö.”

Oikaisu Kuntalehden otsikkoon

23.10. ilmestyvässä kuntalehdessä kuntatyöntekijöitten kunnanhallitusjäsenyyksiä koskevan jutun otsikossa on virhe.

”Kuntatyöntekijöitten osuus kunnanhallituksissa kasvanut” ei pidä paikkaansa, vaan määrä on vähentynyt 2 prosenttiyksikköä edellisen valtuustokauden alusta.

Hallituksen puheenjohtajina kuntasektorilla työskentelevien osuus sen sijaan on kasvanut.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä