Kuva: Ville Miettinen
Vireillä olevat muutokset aiheuttavat epävarmuutta erityisesti kuntien työntekijöille ja koettelevat jaksamista sekä motivaatiota.

Kuntien henkilöstön työuupumus on lisääntynyt ja työn imu ja sitoutuminen nykyiseen työpaikkaan ovat heikentyneet keväästä 2016 loppuvuoteen 2017, selviää Työterveyslaitoksen tuoreen 34 suomalaista kuntaa ja 2 453 kuntatyöntekijää koskevasta pitkittäistutkimuksesta.

Samalla kuitenkin palveleva johtaminen, hyvät henkilöstökäytännöt ja yhteisöllisyys auttavat tutkimuksen mukaan aktiivista sopeutumista epävarmuuteen ja muutoksiin.

– Monilla indikaattoreilla mitattuna kuntahenkilöstön työhyvinvointi on heikentynyt seurantajaksolla 2016–2017. Toisaalta niissä kunnissa, joissa oli panostettu työpaikan sosiaalisiin voimavaroihin, kuten johtamiseen, voitiin seurannassakin paremmin, toteaa toinen tutkimuksen tekijöistä, Työterveyslaitoksen erikoistutkija Piia Seppälä.

Kuntien henkilöstö on kokenut lukuisia muutoksia viime vuosina. Kuntaliiton ja työterveyslaitoksen tiedotteessa todetaan, että pitkään valmisteltu maakunta- ja sote-uudistus on tuonut monenlaista epävarmuutta työhön. Kuntaliiton koordinoima ARTTU2-tutkimusohjelma selvittää kuntiin kohdistuneiden muutosten vaikutuksia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Palvelevaa johtamista

– Jokainen työpaikka haluaa ja tarvitsee epävarmuuteen aktiivisesti sopeutuvia työntekijöitä ja johtajia, jotka säilyvät myös muutostilanteissa yhteistyökykyisinä, luovina, kimmoisina ja reagointikykyisinä, toteaa hankkeen johtaja ja toinen tutkija, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.

Hänen mukaansa palveleva johtaminen, henkilöstöä voimaannuttavat HR-käytännöt, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys ennustivat  tällaista aktiivista sopeutumista ja sitoutumista nykyiseen työhön ja työpaikkaan.

– Tutkimus on osoittanut, että muutoksissa kannattaa tuunata työtä, johtaa inhimillisesti ja mitata työn voimavaroja. Näin löytyy myös keinoja muutosten johtamiseen, sanoo KT Kuntatyönantajien kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen.

– Kuntatyöntekijät kokevat muihin aloihin verrattuna edelleen vahvaa työn imua ja ovat sitoutuneita työhönsä, vaikka eroaikomukset ovat kasvaneet, hän jatkaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tämähän nyt ei voi tulla kenellekään yllätyksenä. Mutta sama ongelma jatkuu niin kauan kuin johtamisongelmiin ei puututa. Työterveyshuollon pitäisi voida puuttua epäkohtiin, koska yksi mätä omena rekryää lisää mätiä omenia. Diktatuuri sekä tehdasjohtaminen eivät ole enää tätä päivää.
    Työhyvinvointimittauksia kehiin ja huono tulos, johtaja ulos. Näinhän muidenkin työntekijöiden kohdalla toimitaan, johtaja on työntekijä kunnassa siinä missä muutkin.

  2. Monet kunnat ovat jo käynnistäneet Yt-neuvottelut soteen vedoten vaikka lait ei ole vielä voimassa. Tämä on laitonta!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*