Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti korostaa turvallisuutta puhuessaan Itä-Suomen vetovoimasta – ”Elinvoimainen alue on paras pidäke kaikenlaiselle häirinnälle ja vaikuttamiselle”

Kuopion kaupungin johtoon noussut Soile Lahti huolehtii siitä, että Kuopiossa ei ajauduta turhiin riitoihin. - Meillä on päätetty, että riitely ei ole Kuopion edun mukaista.

Kuopion uusi kaupunginjohtaja Soile Lahti on tehnyt avauksen kokonaisturvallisuuden kehittämiskeskuksen perustamisesta Kuopioon, koska siellä on valtakunnallinen Pelastusopisto. - Meille tulee Karjalan lennostoon uudet F-35-hävittäjät, ja meillä on yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa erittäin korkeatasoista tutkitustyötä, joka liittyy kokonaisturvallisuuteen ja vielä yritystoimintaankin. Paketti on kasassa. Toivoisin, että saataisiin vihreää valoa ja rakennettua aika nopeasti sellainen hyvä toimintakonsepti, jonka pohjalta asiaa voitaisiin konkreettisesti edistää, hän sanoo. Kuva: Akseli Muraja
Julkaistu Muokattu

Kuopion tuoreella kaupunginjohtajalla Soile Lahdella on niin reippaat puheet ja otteet, että vaikuttaa siltä, että savolaisten pääkaupunki ei jää hänenkään johtamanaan muiden jalkoihin.

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuv...

Haluatko lukea enemmän? Kirjaudu sisään tilaajatunnuksillasi

Kuntalehden digitilaajana saat pääsyn kaikkiin verkkosisältöihin, tähtijuttuihin sekä kattavaan näköislehtiarkistoon.

Haluatko uppoutua uutisiimme myös ilman päätelaitteita? Täydennä tilaustasi printillä! Tilaa printtilehti osoitteessa kuntalehti.fi/tilaa

Powered by Labrador CMS