Lahden kaupunginvaltuusto päätti pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen siirtyä pormestarimalliin. Lahti on kuudes kunta, joka on päättänyt ottaa mallin käyttöön.

Pormestarijärjestelmä otetaan Lahdessa käyttöön 2021 kesäkuussa eli seuraavan valtuustokauden alussa. Nykyinen kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta jää eläkkeelle tänä vuonna.

Päätös asiasta syntyi äänin 42–17. Lahti valitsee valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta pormestarin lisäksi kaksi apulaispormestaria.

Ensimmäisinä pormestarimallin ovat ottaneet käyttöön Tampere ja Pirkkala. Helsinki ja Tuusula siirtyivät pormestarimalliin viime kuntavaalien jälkeen. Kärkölä siirtyi malliin kesken kauden tänä talvena.

Aiemmin aiheesta: Lahti kohti pormestarimallia

Lue myös:

Pormestarimallin leviäminen muuttaa kuntajohtamista (Kuntalehti 3/2018)

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä