Lapin kunnat ovat vaikeuksissa yrittäessään täyttää kunnanjohtajan virkoja. Esimerkiksi Inari on hakenut kunnanjohtajaa jo kolmesti. Posio puolestaan aikoo jatkaa vt. kunnanjohtajan pestiä vuoden 2018 loppuun, kun kunnanjohtajahaku ei tuottanut tulosta.

– Olisin odottanut, että olisimme saaneet enemmän sellaisia hakijoita, joilla on vankkaa kunnallishallinnon osaamista, Inarin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari (kok.) sanoo.

Yksi syy pätevien hakijoiden puutteeseen lienee Huotarin mukaan se, että kunnanjohtajien virkoja on viime aikoina ollut runsaasti auki eri puolilla Suomea.

– Tänne pohjoiseen ei ole sitten riittänyt päteviä hakijoita. On myös väitetty, että Kittilän jupakka on syönyt Lapin kuntien vetovoimaa. Toivottavasti näin ei ole.

Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, jonka erityispiirteenä on saamelaisuuden vahva vaikutus.

– Työmaa on haastava kunnanjohtajalle, mutta sen uskoisi toisaalta lisäävän kiinnostusta. Kun haimme energiayhtiön toimitusjohtajaa, saimme 50 hyvää hakemusta, eli Inari tuntuu kyllä kiinnostavan, mutta jostakin syystä kunnan ykkösjohtajan virassa ei ole imua.

Inarin kunnanhallitus päätti maanantaina kutsua kaksi kolmannen kierroksen hakijaa haastatteluun. Haastateltavat ovat kouvolalainen ekonomi Jyrki Hyttinen ja kuopiolainen oikeustieteen maisteri Juha Miettinen.

Posio aikoo jatkaa Knutarsin pestiä

Posio kunnanhallitus esittää perjantaina 8. toukokuuta kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, että se nimittää hallintojohtaja Heli Knutarsin kunnanjohtajaksi vuoden 2018 loppuun saakka.

Knutars on hoitanut kunnanjohtajan tehtävää elokuusta 2014 lähtien. Tuolloin Tomi Timonen siirtyi Pudasjärven kaupunginjohtajaksi.

Posion kunnanvaltuusto on jo aiemmin päättänyt keskeyttää kunnanjohtajan hakuprosessin, koska yksikään kahden hakukierroksen hakijoista ei täyttänyt hakuilmoituksessa mainittuja kelpoisuusvaatimuksia kokonaisuudessaan.

– Monet hakijat olivat erilaisista projektitehtävistä vapautuneita,  joilla ei ollut riittävää hallinnollista kokemusta, Posion kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Lehtiniemi sanoo.

Lehtiniemi arvelee, että sote-ratkaisun viipyminen voi vaikuttaa kunnanjohtajan virkojen kiinnostavuuteen.

– Sote-kysymys pitäisi saada ratkaistuksi, jotta tietäisimme, millainen kuntien rooli jatkossa on.

Kemijärvi valitsi, Tornio haastattelee

Lapin suuremmista kunnista Kemijärvi valitsi kaupunginjohtajaksi tamperelaisen kauppatieteiden maisterin Atte Rantasen kahden hakukierroksen jälkeen.

Myös Tornio on hakenut kaupunginjohtajaa jo kahteen kertaan. Tornio on valikoinut hakijoista kahdeksan haastateltavaa.

Lapin kunnista Kolari hakee parhaillaan uutta kunnanjohtajaa. Enontekiö hakee puolestaan sijaista kansanedustajaksi siirtyneelle kunnanjohtaja Mikko Kärnälle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. ei hakijoilla oikean laiset jäsenkirjat – pohojosessa pittää olla kepu, että pärjää.
    käy muutoin kuin kittilässä mäkelälle -meitä ette etelän tulijat tule opettamaan, on lappilaisten saaga!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*