Lapissa ollaan valmiita lyömään lapikasta lattiaan malliksi muille.

Lappi haluaa lähteä luomaan uutta kansanvaltaista aluehallintoa. Kansanvaltainen aluehallinto vastaisi alueen kehittämisestä ja maankäytöstä ja yksi valtion aluehallintoviranomainen valvonnasta, ohjauksesta ja luvituksesta.

-Haluamme olla asiassa aloitteellisia ja saada keskustelua aikaan yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta. Lapissa on hyvin vahva poliittinen yksimielisyys asiasta. Haluamme vaikuttaa entistä voimakkaammin omaan tulevaisuuteemme, Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi korostaa.

Lapin haluama ”Lapikas”-kokeilumalli perustuisi maakunnallisen tason ja valtion aluehallinnon sopimuksiin perustuvaan kumppanuuteen. Mikäli toimintamalli osoittaisi toimivuutensa, niin siitä saisi oppia ottaa muuallakin. Ratkaisevassa asemassa ovat eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja käyvät poliittiset puolueet, joille Lapin suunnasta pallo nyt seuraavaksi heitetään.

-Tulevassa hallitusohjelmassa tulee sopia aluehallinnon kokonaisuudistuksen selvittämisestä seuraavalla hallituskaudella ja Lapin aluemalli toteutetaan kokeiluna kahden seuraavan hallituskauden ajan. Tätä kokemusta voidaan hyödyntää myöhemmin koko maan mittakaavassa, Riipi jatkaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Varautumista tulevaan

Lapin liiton mukaan kunnat ovat edelleen kehittämisen ja kaavoituksen moottoreita, mutta aluehallinto tarjoaisi tukea kuntakentän muutoksiin. Samalla se mahdollistaisi tulevaisuudessa nykyisen kuntayhtymäviidakon purkamisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen suhteen. Aluejaon kannalta Lappi toimii jo nyt yhtenä aluehallintokokonaisuutena, yhtenä vaalipiirinä, yhtenä poliisihallintoalueena ja yhtenä pelastushallinnon alueena.

-Eräänlaisena optiona tässä on mahdollisuus purkaa meidän kuntayhtymärakenteita. Aluehallinnon kehittäminen on ykkösasia, mutta jatkossa sen piiriin voitaisiin ottaa sille sopivia kokonaisuuksia. Eri toimintojen maantieteelliset rajat ovat täällä pitkälle yhteneväiset, maakuntajohtaja Mika Riipi huomauttaa.

 

Lapikas – Lapin esitys uudesta kasvun ja kehityksen aluehallinnosta: http://www.lappi.fi/lapinliitto/lapin-aluemalli

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*