Antti Lindtman luopuu Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajuudesta.

Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Lindtman jättää tehtävänsä tultuaan valituksi Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Hän kertoo miettineensä ensi pitkään ehdokkuuttaan ryhmän puheenjohtajaksi ja sitten sitä, miten eri tehtäviä voi yhdistää sekä rooleina että ajankäytössä.

– Totesin sitten, että ryhmän puheenjohtajuus on tehtävä, jota voi hoitaa vain yhdet housut jalassa.

– Luopuminen on reilumpaa Kuntaliittoa kohtaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lindtman sanoo lähtevänsä uuteen tehtävään intoa piukassa, mutta Kuntaliitosta hän luopuu haikein mielin.

– Olen aloittanut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kunnallispolitiikassa 2000 ja se on ollut työni perusta.

– Kuntaliitto on myös hieno organisaatio. Olen viihtynyt siellä ja arvostan sen osaamista.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*