Keskustalla ei ollut yhtään kuntavaaliehdokasta Sipoossa 2012. Nyt keskustan valtuustoryhmässä on neljä jäsentä, joista kuvassa Sami Virpiö (vasemammalla) ja Timo Rope. (Kuva: Liisa Takala)

Uudellamaalla sijaitsevassa Sipoon kunnassa on tehty todennäköisesti loikkausten Suomen ennätys. Kunnanvaltuutettu Maarit Rope istuu jo neljännessä ryhmässä tällä valtuustokaudella.

Rope tuli valtuustoon perussuomalaisten listalta, mutta siirtyi vuonna sitoutumattomaan Yhteinen Sipoo -ryhmään eli Ysi-ryhmään. Rope loikkasi neljän muun valtuutetun kanssa sitten keskustan ryhmään. Rope jatkoi myöhemmin vielä matkaansa ja perusti oman Politiikasta iloa –ryhmänsä, jossa hän on edelleen.

Keskustalla ei ollut viime kuntavaaleissa edes ehdokkaita Sipoossa, mutta nyt puolueella on loikkausten ansiosta neljän hengen valtuustoryhmä.

Loikkauksia ryhmästä toiseen on tapahtunut muuallakin Suomessa. Puoluesihteerit arvioivat syiksi loikkauksille yleisimmin henkilöristiriidat ja pettymykset luottamustehtävien jaossa.

Pohjois-Karjalan Kontiolahdella ampumahiihto hajotti keskustan valtuustoryhmän pian kauden alussa, kun kaksi valtuutettua siirtyi kokoomukseen. Toinen heistä, Anne Romppainen, kertoo syyksi sen, että keskustassa ei suvaittu erilaisia mielipiteitä. Se kulminoitui suhteessa ampumahiihtoon eli ampumahiihtostadionin ja suurten ampumahiihtokisojen tukemiseen.

– Ampumahiihto oli ryhmän johdolle tärkeä asia ja eri mieltä ei saanut olla.

Lue lisää aiheesta torstaina 15. syyskuuta ilmestyvästä Kuntalehdestä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä