Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi sanoo, että ministeri Lauri Tarastin esitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovittamiseksi on oikeansuuntainen mutta itsehallinnon kannalta ongelmallinen.

– Kaiken kaikkiaan esityksessä näkyy selvittäjän heikko kunnallishallinnon ja itsehallinnon tuntemus. Esitys on hyvin valtionhallintolähtöinen.

Riipin mukaan uusia maakuntia tulisi tarkastella samanlaisen juridisen kehikon läpi kuin nykyisiä kuntia.

– Ilman maakuntavaltuuston todellista päätösvaltaa omasta organisoitumisesta, taloudesta ja tehtävistä itsehallinto ei toteudu, ja perustuslain seinä on lähellä.

Riipi näkee Tarastin esityksessä kolme perusongelmaa. Ensimmäinen niistä on yleisen toimialan puuttuminen.

– Ilman sitä itsehallinto ei toteudu, ja esimerkiksi Lapissa maakunnallisesti tehty vaikuttamis- ja koordinaatiotyö ei ole mahdollista. Muun muassa matkailun kehittämisessä tämä on ollut avainasemassa. Kuntaliiton esitys Ruotsin mallin mukaisesta käänteisestä toimivallasta suhteessa kuntiin on oikea tie.

Riipin mukaan toinen ongelma on, että jako valtuustoon, hallitukseen ja virastoon ilman todellista päätösvaltaa omasta organisoitumisesta ei toimi.

– Se luo maakunnan sisään kaksi erillistä organisaatiota, joiden johtaminen tulisi olemaan erittäin ongelmallista.

Kolmanneksi Riipi katsoo, että viraston osalta nyt tehtyjen keskittämispäätösten siirtäminen sellaisinaan maakunnille ei ole itsehallinnon kannalta mahdollista.

– Lähtökohtaisesti kaikille maakunnille tulisi osoittaa samat tehtävät, maakunnat sitten sopimuksin päättäisivät yhteistyöstä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä