Itsehallintoalueiden perustaminen merkitsee maakuntaliittojen lakkaamista, kun niiden toiminta sulautuu osaksi uutta hallintoaluetta, kertoo kunta- ja kehitysministeri Anu Vehviläinen, kesk.

Hallitus on linjannut, että itsehallintoalueista tulee monitoiminta-alueita, joille soten lisäksi siirtyy pelastustoimen tehtäviä, kehittämistehtäviä ELY-keskuksilta – ja maakuntien tehtävät.

Samalla puretaan kuntayhtymiä. Vehviläinen uskoo muutoksen, jossa yli 130 kuntayhtymästä ja yli 150 sote-järjestäjästä karsitaan reippaasti, vähentävän niin sanottuja hallinnon himmeleitä.

Vehviläinen näkee kunnille jäävän merkittäviä tehtäviä. Tehtävien siirtymistä voi tapahtua myös aluehallinnolta kunnille.

– Se on totta, että tulevaisuuden kunnassa pitää miettiä elinvoimaisuuteen liittyviä tehtäviä.

Vehviläinen suhtautuu toiveikkaasti lukiokoulutuksen säilymiseen kunnissa. Ammattikoulutuksen osalta asiaa selvitetään.

– En ole varma mihin hallitus siinä asiassa päätyy.

Anu Vehviläisen haastattelu Kunta.tv:ssä:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä