Eksoten hallitukselle joudutaan etsimään uusi puheenjohtaja. Marja-Liisa Vesterinen ilmoitti jättävänsä tehtävän. (Kuva: Ville Miettinen)

Eksoten hallituksen puheenjohtajana toiminut Marja-Liisa Vesterinen (sd.) eroaa tehtävästään. Vesterinen ilmoitti erostaan maanantaina. Asiasta kertoi Etelä-Saimaa-lehti.

Marja-Liisa Vesterisen tekemiset nousivat julkisuuden valokeilaan viime marraskuussa. Tapauksen tiimoilta Eksoten tarkastuslautakunta teki poliisille tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään, onko Eksoten hallituksen puheenjohtaja syyllistynyt toiminnassaan rikoksiin. Tutkintapyynnössä oli 14 kohtaa käsittänyt selvitys tilanteista, joissa tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan on voinut tapahtua rikos.

Poliisi selvitti asiaa, mutta ei aloittanut asiassa esitutkintaa. Asiasta tiedotettiin kolme viikkoa sitten.

-Poliisin saaman selvityksen mukaan tällaisia selvästi määriteltyjä virkavelvollisuuksia ei ole rikottu, jolloin rikoslain virkarikossäännösten edellytykset eivät täyty. Esimerkiksi tilanteet, joissa virkamies ei ole noudattanut ”hyvää hallintotapaa” tai ei ole ”hoitanut virkaa asianmukaisesti” eivät täytä yllä mainitun laillisuusperiaatteen mukaista täsmällisyysvaatimusta, Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa todettiin.

Marja-Liisa Vesterinen on koko prosessin ajan kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin tai laiminlyönteihin asiassa.

-Kourallinen meidän henkilökunnan jäseniä on tehnyt omia kirjallisia muistioita ja laittanut ne eteenpäin. Minulla on valitettavasti vaitiolovelvollisuus asioista, enkä voi asioita tarkemmin kommentoida. Sitä toivon, että tulisipa pian se päivä, jolloin nämä muistiot julkistetaan. Silloin ihmiset näkisivät mistä on kysymys, kommentoi Vesterinen asiaa Kuntalehdelle tuoreeltaan viime marraskuussa.

Vaikka poliisi onkin rikostutkinnan asian tiimoilta heittänyt roskakoriin, niin Eksoten asettama tilapäinen valiokunta on puntaroinut viime kuukaudet Vesterisen mahdollisuuksia hoitaa tehtäviään. Medialle lähettämässään tiedotteeseen Marja-Liisa Vesterinen kertoo, että tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Antti Vilkko (kesk.) on loukannut hänen oikeusturvaansa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä