Matias Hilden palasi Puumalan kunnanjohtajan tehtäviin 2. toukokuuta.

Syyskuusta 2017 kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen, kesk.,  erityisavustajana valtiovarainministeriössä toiminut Matias Hilden on palannut Puumalan kunnanjohtajaksi. Hilden palasi tutun työpöytänsä taakse torstaina 2. toukokuuta.

Miltä paluu Puumalaan maistuu?

– Ihan hyvältä. Aloitin työt tänä aamuna, ja tilannekuvan päivitys on jo hyvässä vauhdissa. Aika paljon on asioita, joihin pitää syventyä, sillä ihan kovin tarkasti en ole pystynyt viime aikoina Puumalan asioita seuraamaan.

Seurasit avainpaikalta maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua. Oletko pettynyt uudistuksen kaatumiseen? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta se olisi saatu valmiiksi?

– Uudistus olisi ollut tervetullut vaikkapa Puumalan näkökulmasta, mutta tähän on nyt tyytyminen. Nyt voi ajatella niin, että kunnianhimon taso oli liian korkealla tasolla silloin, kun hallitus linjasi uudistustaan vuosina 2015–2016. Täytyy kuitenkin muistaa tuolloinen poliittinen tilanne. Hallitus oli tuolloin aselmaltaan vahva, ja asetettua tavoitetta pitää ajatella siinä valossa. Aiheellinen kysymys on, että onko näin suurien kokonaisuudistusten läpivienti eduskunnassa ylipäänsä mahdollista.

Mitä liian korkealla ollut kunnianhimon taso tarkoittaa?

– Kyllähän se liittyy pääosin valinnanvapauteen ja toki myös siihen, että maakunnille oltaisiin siirretty myös valtion tehtäviä. Molemmat mielestäni olivat sinänsä hyviä ajatuksia, mutta niiden yhtäaikainen toteuttaminen muun uudistuksen kanssa hankaloitti hanketta.

Etelä-Savon ennusmerkit eivät ole kovin hyvät muun muassa väestökehityksen valossa. Poikkeavatko Puumalan näkymät Etelä-Savon yleisestä tilanteesta?

– Puumala on ollut viime vuosina harvoja muuttovoittokuntia maakunnassa, mutta meilläkin väki vähenee vähäisen syntyvyyden takia. Meillä on vakaa taloustilanne, joten akuuttia hätää ei ole, mutta kokonaiskuva Etelä-Savossa on murheellinen. Hiekkalaatikosta alkavat hiekat olla loppu. Konkreettisista huolenaiheista päällimmäisenä on Essoten (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) taloustilanne.

Miten Etelä-Savon tilaa saataisiin kohennettua?

– Täällä tarvitaan ennen kaikkea tosiasioiden tunnustamista. Luopumisen tuskaakin pitää sietää, jotta päästään eteenpäin.

Sait keskustan ehdokkaana 4044 ääntä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä ja jäit 70 ääntä varapaikasta. Millainen kokemus ehdokkuus oli?

– Se oli todella hyvä kokemus, ja olen menestykseeni tyytyväinen. Kampanjointi ja ihmisten tapaaminen oli mukavaa. Kampanjoinnin yhteydessäkin ihmiset nostivat usein esiin huolen maakunnan tulevaisuudesta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä