Maakuntajohtajana Markus Hirvonen tekee kansainvälistä työtä mutta osallistuu myös pohjoiskarlaisten nuorten kanssa tehtävään työhön. Kuva: Ville Miettinen

-Kun tulin tähän tehtävään, sanottiin että tosi paljon olen maailmalla, suurin osa työstä Euroopan komissiossa, Euroopan parlamentissa ja niihin liittyvissä raja-alueyhteistöissä. Käytännössä olen ollut kahdeksan kuukautta kymmenen tuntia päivässä Teamsissa.

Näin kuvailee koronapandemian vaikutuksta uuden työnsä alkutaipaleeseen vuoden vaihteessa Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana aloittanut Markus Hirvonen.

-Toki asiasisällöt ovat olleet erittäin mielenkiintoisia, hän lisää.

Juuan kunnanjohtajan työstä maakunnan johtoon siirtynyt Hirvonen kuvailee maakuntajohtajan lentokorkeutta kovaksi.

Mainos



– Kunnanjohtajana ollaan hyvin tiukasti siellä asukkaan kanssa tekemässä töitä, maakuntajohtajana katsotaan vähän korkeammalta ja isompia kokonaisuuksia, kehittymiskaaret ovat pitempiä.

Suhde entisiin kunnanjohtajakollegoihin ei ole juuri muuttunut, Hirvonen sanoo.

Hän esimerkiksi sai jatkaa nuorten kuntajohtajien verkoston jäsenenä, vaikka työnkuva muuttui.

-Olen myös maakuntajohtajien verkostossa. Se on erilainen mutta hyvin aktiivinen. Oikeastaan on tullut vain lisää verkostoja.

Kunnanjohtajan Hirvonen tuli tunnetuksi nimenomaan kuntalaisten parissa viihtyvänä kunnanjohtajana.

Yksi kuuluisimmista vuorovaikutusteoista oli juukalaisten nuorten mopoharrastajien kanssa toteutettu mopoajelu, joka poiki uusia vastaavia tempauksia joihin osallistuivat naapurikuntienkin nuoret.

Puheviestinnän valtakunnallinen tieteellinen yhdistys Prologos ry myönsi Hirvoselle mopomiitin ansioista Vuoden vuorovaikutusteko -tunnustuksen.

Hirvonen mopoilee edelleen.

-Kutsuja tulee niin paljon, etten pysty kaikkiin osallistumaan.

– Suurimpiin mopomiitteihin Pohjois-Karjalassa hän on osallistunut. Niissä ovat mukana poliisi, Liikenneturva ja nuorisotyö.

Nuorisotyö on maakuntatyön tärkeä osa muutenkin.

-Meillä on hyvinvointitehtävä maakuntaliitossa Pohjois-Karjalassa edelleen, ja sitä kautta olen monessa mukana. Meillä on maakunnallinen nuorisovaltuusto maakuntaliiton alla. Olemme pyrkineet katsomaan tulevaisuuteen, miten kehitettäisiin nuorison asemaa, että heillä olisi hyvä fiilis Pohjois-Karjalassa.

Hirvonen uskoo, että sote-uudistus ei heikennä kuntien elinvoimanäkymiä. Tärkeää on tehdä hyvää yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, hän muistuttaa.

– Kyllä kunnilla on edelleen valtava intressi ja mahdollisuus tehdä elinvoimatyötä. Kun kustannuksia siirtyy pois, tulee mahdollisuuksia taloudellisesti tehdä elinvoimatyötä.

-Mutta jos veroerot repeävät kuntien väillä tai tulee isoja valtionosuusmuutoksia tai investointeja on paljon, se hankaloittaa toki. Mutta näen senkin positiivisena. Maailmassa voi aina nähdä niin, että voi onnistua hyvin.

Lue ja katso myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Siinä sitä viedään ilmastonmuutoksen kiistävää viestiä maakuntajohtajan johdolla. Tämä on syytä Pohjois-Karjalaan aikovien yrityksien huomioida.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*