Ihan hyvä uudistus, mutta ilman sitäkin pärjättäisiin. Siinä on lyhykäisyydessään Tampereen kaupungin viestiä itsehallintoalueiden tiimoilta maan hallitukselle. Muiden suurten kaupunkien tavoin myös Tampereella on halua saada suuret kaupungit eri viivalle, jos uudistusta eteenpäin viedään.

-Suurten kaupunkien näkökulmasta uudistus ei tuota lisäarvoa. Suurilla kaupungeilla ja kaupunkiseuduilla on jo nykyisellään edellytykset ja kyky toteuttaa itse itsehallintoalueille siirrettäväksi suunnitellut toiminnot. Mikäli uudistuksen yhteydessä ei kyetä ottamaan huomioon suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen erityisasemaa, ovat sen vaikutukset erittäin haitalliset Suomen kilpailukyvylle, tamperelaisten tänään kaupunginhallituksessa esillä olleessa lausuntoluonnoksessa todetaan.

Tampereen suunnalla myös halutaan, että laissa kiinnitetään huomiota peruskuntien ja itsehallintoalueiden väliseen työnjakoon.

-Kaiken kaikkiaan tulee varmistaa, että itsehallintoalueista ei muodostu kuntien yleisen toimialan kanssa kilpailevia monitoimialaisia laajoja konserneja. Itsehallintoalueiden tehtävät tulee määritellä yksiselitteisesti ja niin, että itsehallintoalueet keskittyvät perustehtäviensä hoitamiseen, hallituksen käsittelyssä täydennetyssä luonnoksessa todetaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee lausuntoa maanantaina 18. tammikuuta. Takaraja lausuntojen antamisessa ministeriölle on pidennyksen jälkeen 9.2.2016.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*