Uudenlaisella yhteistyöllä haetaan aitoa merkitystä kuntavaalikampanjointiin, sanoo Nuvan puheenjohtaja Kimi Uosukainen.

Kuntaliitto ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto hakevat kahdeksaa nuorta vloggaamaan eli pitämään videoblogia kunnallisista asioista.

Tarkoitus on tehdä uudenlaista kuntavaaliviestintää kertomalla lyhyillä videoklipeillä kuntalaisille käytännössä, millaisiin asioihin kuntavaaleilla on vaikutusta.

– Vloggaajat käyvät näyttämässä eri palveluita katutöistä kouluun ja kunnanvaltuuston kokoukseen ja luovat sitä kautta merkityksen mistä vaaleissa on kyse, sanoo Nuorivaltuustojen Liiton puheenjohtaja Kimi Uosukainen.

Vloggaajia tarvitaan kahdeksan. He eivät saa olla ehdolla kuntavaaleissa, ja heidän on oltava 13–20-vuotiaita.

Vaikka nuorten äänestysaktiivisuuteen toivotaan potkua, nuoret eivät ole kuitenkaan ainoa kohderyhmä kampanjassa, Uosukainen sanoo.

– Uskon että lyhyet klipit uskovat jokaiseen sosiaalisen median käyttäjään, myös niihin jotka eivät ole nuoria.

Kampanjassa halutaan aktivoida myös kuntia ja kaupunkeja, joiden palveluja vloggaajat esittelevät, ja ottaa mukaan myös sidosryhmät.

– Jos vaikka esittelyssä on kunnan uimaranta, paikallinen uimaseura voisi kertoa mikä merkitys kunnallisella päätöksenteolla on, ja kunta voi jakaa klippiä some-kanavissaan.

Hakuaika vloggaajaksi päättyy kesäkuun lopussa.

Linkki hakulomakkeeseen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*