Oppositio vaatii pääministeri Juha Sipilää, kesk., ja hallitusta tuomaan sote-linjauksensa eduskunnan arvioitavaksi.

– Hallituksen maanantainen tiedotustilaisuus sote-uudistuksesta jätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat toteavat.

Oppositioryhmien vähimmäisvaatimus on, että eduskunnalle annetaan hallituksen sote-linjauksista pääministerin ilmoitus. Ryhmät muistuttavat, että kun kyse on jokaisen suomalaisen sosiaali- ja terveyspalveluista, asian valmistelun ja käsittelyn on oltava avointa.

– Kyseessä on yli vaalikausien jatkuva uudistus, jolloin olisi tärkeää, että kaikki puolueet olisivat edellisen vaalikauden tavoin mukana sorvaamassa uudistusta, oppositioryhmät lausuvat.

Ryhmien mukaan eduskunnan on voitava arvioida tuoreeltaan koko kansakuntaa koskettavaa päätöstä. Ryhmien yhteisen kirjelmän ovat allekirjoittaneet kaikkien oppositioryhmien puheenjohtajat.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä