Oulun seudulle ei toistaiseksi synny uusia kuntaliitoksia. Kuvassa Oulun Rotuaari. (kuva: Oulun kaupunki)

Oulun seudun kuntajakoselvittäjät Janne Antikainen, Claes Krüger ja Markku Mölläri esittävät, että esittävät, että selvitysalueella ei tehdä toistaiseksi muutoksia kuntajakoon.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen määräsi helmikuussa erityisen kuntajakoselvityksen toimitettavaksi Hailuodon kunnan, Iin kunnan, Kempeleen kunnan, Limingan kunnan, Lumijoen kunnan, Muhoksen kunnan, Oulun kaupungin ja Tyrnävän kunnan välillä.

Uusi kuntaliitos ei tuottaisi selvittäjien mukaan merkittävää parannusta elinkeinoelämän kehittämiseen, sillä yhdyskuntarakenteeseen liittyvät asiat kuten maa- ja tonttipolitiikka sekä asuntopolitiikka on hoidettu onnistuneesti seudullisten linjausten mukaisesti. Tällä hetkellä ei ole olemassa yksittäisiä yhdyskuntarakenteen kehittämiseen vaikuttavia kohteita, joiden kehittäminen saisi oleellista lisäpontta tai -vauhtia kuntaliitoksesta.

Selvityshenkilöt korostavat, että kuntarakennetarkasteluun on syytä palata kun kuntien toimintaympäristöön liittyvät rakennemuutokset ovat selvillä, sillä 2020-luvulla kuntien toimintaympäristö on jo muuttunut olennaisesti nykyisestä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Selvityskunnissa ei ole halukkuutta liitoksiin, vaan kuntien kannanotoissa on johdonmukaisesti korostettu koko selvityksen ajan kuntien itsenäisyyttä ja yhteistyönäkökulmaa.

– Mikään selvitykseen osallistunut kunta ei ollut lähtökohtaisesti liittymässä Ouluun tai mihinkään muuhunkaan kuntaan. Prosessin aikana ei mikään kunta ilmoittanut kantansa muuttumisesta. Sinällään selvitystyö oli turha, kallis ja aikaavievä, Limingan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sanna Savolainen (kesk.) toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*