Kuntamarkkinoiden Lehtiteltassa torstain ensimmäisenä vieraana ollut liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko, kok., kertoi uuden ministeriroolin alkutaipaleeseen mahtuneen niin hienoja kuin vaikeitakin päiviä.

– Koen että tämä on ihana työtä. Saa olla mukana tekemässä tulevaisuutta. Kunta-asioissa tapahtuu hyvin paljon, Risikko sanoi.

Kesäkuussa kuntaministerinä aloittanut Risikko haluaa ”nostaa kissan pöydälle” siitä, mikä on kunta.

– Ei voi mennä vaaleihin jos pitää aprikoida, mikä on kunta, ministeri viittaa ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Ministerin mielestä kuntaliitosten tarve ei ole vähentynyt mihinkään.

– Sote on valtavan suuri muutos kunnille. Mikä on kuntien rooli niissä? Ei minusta vahvojen peruskuntien rooli ole lähtenyt mihinkään.

– Jos niitä nyt olisi, ne olisi tuottajia sotessa. Siksi jankutan vahvasta peruskunnasta, se kannattaa olla sotenkin takia.

Vaikka suuri kuntauudistus meni hieman pieleen, kuntalakia ei pidä vetää takaisin Paula Risikon mielestä.

– Ei minusta. Pitää päivittää. Ei voi olla niin että kunnan laki lähtee muun lainsäädännön kautta, vaan kunnille pitää olla peruslaki.

Risikon mukaan kuntauudistus epäonnistui, koska hallitusohjelmassa ei sovittu, miten se toteutetaan.

– Asetettiin tavoite mutta ei päätetty puolueiden kesken miten se tehdään. Aina kun on herkkä ja tunteita herättävä asia, hallitusohjelmassa se pitäisi sopia, miten tehdään.

Kuntien vahvistamisen tavoite
hallitusohjelmaan?

Tulevaan hallitusohjelmaan Risikko toivookin kirjattavan, mikä on kuntien vahvistamisen tavoite.

Risikon mukaan keskustelua tarvitaan myös ministeriöissä, puolueissa ja parlamentaarisessa ryhmässä

– Päättäjien pitää miettiä, että toisella kädellä puhumme vahvasta peruskunnasta ja toisella annamme lisää tehtäviä.

– On keskusteltava niin, mitä oikein haluamme kunnalta. Sen suunnan kirkastamisen aika on nyt. Se on selvästi hakusessa päättäjiltä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä