Kuva: VIhreät

Vihreiden puoluevaltuuskunta äänesti lähes yksimielisesti Pekka Haaviston puolueen puheenjohtajaksi lauantaina. Haavisto voitti äänestyksessä Outi Alanko-Kahiluodon äänin 40-1.

Haaviston toimikausi puolueen puheenjohtajana jatkuu kesäkuussa 2019 järjestettävään puoluekokoukseen asti.

Haavisto on 60-vuotias kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Haavisto toimi ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä vuosina 1995–1999 sekä kehitys- ja omistajaohjausministerinä vuosina 2013–2014.

Puheenjohtajaäänestykseen päädyttiin, kun kesällä 2017 valittu puheenjohtaja Touko Aalto ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästä. Aalto jäi syyskuussa sairauslomalle uupumuksen takia. Hänen sairauslomansa aikana puheenjohtajan sijaisena toimi varapuheenjohtaja Maria Ohisalo. Alanko-Kahiluodon ja Haaviston lisäksi muita halukkaita puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokoukseen saakka ei löytynyt.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä