Kuntasektorilla menee hyvin, kiteytti kuntaliiton valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen, kesk., puhuessaan liiton valtuuskunnan juhlaseminaarissa torstaina.

Hänen mukaansa kunnissa on tehty hyvää työtä, mutta osan kiitoksista hän antoi valtiovallalle, joka Pekkarisen mukaan on kohdistanut säästötoimensa erityisesti omiin toimiinsa eikä kohdistanut niitä kuntasektoriin.

Haasteen yleisen hyvin menemisen rinnalla Pekkarinen näkee kuntakentän erilaistumisen.

– Jokaisen kunnan on nyt löydettävä omat vahvuutensa, hän katsoo.

Pekkarinen painotti sitä, että arvonlisä Suomessa syntyy koko maassa. Hän korosti alkutuotannon ja raaka-aineiden osuutta Suomen hyvinvoinnissa.

– Samassa veneessä olemme kaikki, hän sanoi.

Huolta Pekkarinen tuntee kuntien väestönkehityksestä.

Hänen mukaansa kunnan väestönkehitys on kriittistä, jos muutos on 1,5 prosenttia vuodessa. Hän kiinnitti erityistä huomiota siihen, että yhä useammassa kunnassa väestö vähenee nopeasti, joskin osa näistä kunnista voi taloudellisesti hyvin.

Pekkarinen korosti Kuntaliiton vahvuutta edunvalvonnassa, vaikka kunnilla on myös vastakkaisia intressejä. Kuntaliitto on kuitenkin keskittynyt niihin asioihin, joissa jäsenkunnat ovat samaa mieltä.

Pekkarinen kiitti Kuntaliiton hallitusta ja henkilöstöä siitä, että maakunta- ja soteuudistukseen liittyvät kannat ovat syntyneet liiton hallituksessa yksimielisesti. Hallituksessa ovat edustettuina hallitus- ja oppositiopuolueet ja myös kunnat, joilla on uudistukseen erilaisia näkemyksiä.

Pekkarinen vertasi Kuntaliiton roolia asioiden käsittelyssä merellisesti:

– Kuntaliitto voi vaikuttaa suuntaan, mutta ei pysäyttää tai upottaa alusta.

Kuntaliitto juhlii 25-vuotista olemassaoloaan. Se perustettiin 1993 yhdistämällä useita kunta-alan organisaatioita.

Lisää valtuuston juhlaseminaarista täällä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä