Pieksämäen valtuusto kaatoi perusturvan ulkoistuksen. SDP:n valtuutettu Pauli Rytkönen puhui ulkoistusta vastaan. (kuva: Jorma Ylönen)

Pieksämäen kaupunginvaltuusto torjui tiistaina sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksen äänin 25–18. Aiemmin tiistaina kokoontunut kaupunginhallitus esitti äänin 7–4 ulkoistussopimuksen hylkäämistä.

Asia repi rikki valtuustoryhmät vasemmistoliittoa, perussuomalaisia ja vihreitä lukuun ottamatta. Vasemmistoliiton kolmen valtuutetun ryhmä oli kokonaisuudessaan ulkoistusta vastaan, samoin perussuomalaisten kahden valtuutetun ryhmä. Vihreiden yksi valtuutettu oli ulkoistuksen kannalla.

Pieksämäen kumppaniksi oli tarjolla Pihlajalinna Terveys Oy. Pieksämäen ja Pihlajalinnan oli tarkoitus perustaa yhteisyritys, jolla Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotanto olisi ulkoistettu.

Viime kesäkuussa valtuusto oli ulkoistuksen kannalla lukemin 25–17, joten asetelma kääntyi kahdeksassa kuukaudessa päälaelleen.

Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluja olisi siirtynyt yhteisyritykselle noin 80 miljoonan euron arvosta. Kun sopimuskausi olisi ollut kymmenen vuotta, sopimuksen arvo olisi lähennellyt indeksikorotuksineen miljardia euroa. Yhteisyrityksen palkkalistalle olisi siirtynyt noin 500 kaupungin työntekijää.

Jos Pieksämäki olisi päätynyt ulkoistukseen, se olisi ollut tähän mennessä suurin toteutettu perusturvan ulkoistus Suomessa. Pieksämäellä on asukkaita hieman yli 19 000.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä