Kuva: Ville Miettinen

Kittilän kunnanhallitus lähettää kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisasian kunnanvaltuuston käsiteltäväksi, kertoo Pohjolan Sanomat.

Erottamista valmistellut tilapäinen valiokunta esitti kunnanhallitukselle, että Mäkelän luottamus on mennyttä muun muassa kunnanvastaisen lehtikirjoittelun takia ja erityisesti siksi, että Mäkelä teki tutkintapyynnön Levin hissiyhtiön toimitusjohtajasta kertomatta asiasta kunnanhallitukselle tai -valtuustolle.

Kunnanhallitus hyväksyi tilapäisen valiokunnan lausunnon pääosin varamiehisenä, sillä suuri osa hallituksen jäsenistä piti itseään esteellisenä.

Kittilän valtuusto kokoontuu seuraavan kerran 11. marraskuuta.

Yle Lappi puolestaan uutisoi Kittilän kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston yhä jatkuvista riidoista.

Kunnanhallitus on vaatinut kunnanvaltuuston puheenjohtajalta Inkeri Yritykseltä, vas., selvitystä mm. Yrityksen esteellisyydestä Levin hiihtohissiyhtiöön liittyvissä asioissa.

Aiemmin syksyllä Yritys hyllytti kunnanhallituksen hissiyhtiöihin liittyvissä asioissa. Hyllytys kumottiin viime viikolla.

Aiheesta aiemmin:

Valtuuston puheenjohtaja keskeytti Kittilän kunnanjohtajan erottamisen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä