Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho haluaa mahdollistaa lentokentän ja sen ympäristön kehittämisen. Kuva: Liisa Takala

Pyhtään kunta pyysi työ- ja elinkeinoministeriöltä selvitystä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) toiminnasta. Pyhtään lentokentän rakennushanke on ollut viime vuosina useiden ELY-keskuksen valitusten kohteena.

Pyhtään kunnanhallitus käsitteli selvityspyyntöä kokouksessaan maanantaina 18. tammikuuta. Selvityspyyntö on osoitettu elinkeinoministeri Mika Lintilälle.

Kunnanhallitus pyytää elinkeinoministeriä selvittämään ELY-keskuksen toimintaa sekä viranomaistoiminnan kohtuullisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden että elinkeinoelämän näkökulmasta.  

– Toivomme, että asian käsittelyn myötä voisimme tulevaisuudessa välttyä tämän kaltaisilta asetelmilta, joissa pieni kunta ja valtion viranomainen ajautuvat näinkin merkittävässä elinkeinopoliittisessa hankkeessa eri puolille laintulkinnassa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jyrki Metsola toteaa kunnan tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Useita valituksia

Redstone Aero Oy haki Traficomilta lentopaikan rakennuslupaa vuonna 2017. Pyhtään kunnan ympäristöviranomainen myönsi ympäristöluvan saman vuoden syyskuussa.

Seuraaavien kolmen vuoden aikana Kaakkois-Suomen ELY-keskus teki useita valituksia, jotka jarruttivat lentokentän rakentamista. ELY-keskus on valittanut lentopaikan kalustosuojien rakennusluvista, jotka Pyhtään tekniikkalautakunnan valvontajaosto on myöntänyt lentopaikalle. ELY-keskus on valituksessaan vedonnut maankäytön suunnittelutarpeeseen. Valitukset ovat koskeneet esimerkiksi tilapäisiä rakennuslupia.

Kalustosuojien lisäksi ELY-keskus on valittanut Pyhtään kunnan osayleiskaavaan liittyen.

Pyhtään kunta pitää valituksia kohtuuttomina.

– Meidän on vaikea ymmärtää, miten kunnalla ei voi olla oikeutta myöntää lentopaikalle rakennuslupia, ilman ELY-keskuksen niistä valittamatta, 324 m2 kalustosuojille, jotka ovat ilmailulain määritelmänkin mukaan keskeinen osa lentopaikkaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Metsola sanoo.

Joulukuussa 2020 Pyhtään lentopaikan ympäristölupa ja rakentamislupa saivat lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätösten myötä.

Pyhtään kunta odottaa KHO:n päätöstä kalustosuojien rakennuslupakysymykseen helmi-maaliskuussa. Kunnan tekniikkalautakunta käsitteli viime viikolla väliaikaisten kalustosuojien rakennuslupiin liittyvää valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kunnan tietojen mukaan myös Traficom ja Redstone Aero Oy ovat valittaneet asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Poikkeuksellinen järjestys

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueidenkäyttöpäällikkö Pertti Perttola kuuli selvityspyynnöstä tiistaina Yleltä. Hän ei ollut asiasta yllättynyt, sillä kunnan ja ELY-keskuksen näkemykset maankäytön ohjauksesta ovat olleet tiedossa.

Perttola kertoi Ylelle, että ELY-keskuksen valitukset johtuvat laillisuusnäkökohtien merkittävästä ristiriidasta. Kentän rakentamisen suunnittelu on hänen mukaansa edennyt poikkeuksellisesti.

– On mielenkiintoinen seikka, että Traficom on voinut myöntää rakentamisluvan ennen kuin alueen maankäyttö on ratkaistu etukäteen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*