Rakennetaanko sote nykyisille vaalipiireille?
Monet pitävät nykyistä vaalipiirijakoa luontevana pohjana itsehallintoaluejaolle.
Kuntalehden kuulemat asiantuntijat ja poliitikot luonnehtivat nykyistä 12 vaalipiirin jakoa mielenkiintoiseksi ja mahdolliseksi, määrältään ja kooltaan osuvimmaksi itsehallintoaluejaoksi.
Asiantuntijat ja poliitikot korostavat sitä, että tällä hallituskaudella tehtävästä itsehallintouudistuksesta ja sote-ratkaisusta tulee tehdä pysyvä uudistus.
Eräät asiantuntijat ovat esittäneet pelkonsa, että jos uudistus tehdään vain siltä osin, kuin se voidaan tehdä yksinkertaisella lainsäädännöllä, sen pysyvyyttä lähivuosikymmeninä ei voi taata. Jos uusille itsehallintoalueille ei tule verotusoikeutta valtion ja kuntien tapaan, itsehallintoalueilla ei ole pääsyä rahoitusmarkkinoille, ellei valtio takaa itsehallintoalueiden lainoja.
Kuntien takauskeskuksen näkemys itsehallintoalueiden rahoituksessa on, että jos uusille itsehallintoalueille ei tule verotusoikeutta valtion ja kuntien tapaan, itsehallintoalueilla ei ole pääsyä rahoitusmarkkinoille, ja itsehallintoalueiden lainat vaativat tämän vuoksi valtion takauksen.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Perustuslakiasiantuntijoita on uudistuksen valmistelussa kuultu jonkin verran. Näkemys keskusteluissa on ollut, että itsehallinnosta kuntaa suuremmilla alueilla voitaisiin säätää tavallisella lailla.
Sen sijaan verotusoikeuden antaminen itsehallintoalueille voi vaatia perustuslain muutoksen.
Kainuun-mallista
saatiin vain kokeilu
Itsehallintoalueen perustamisesta on olemassa vain aiempi Kainuun maakuntamallin perustamiseen liittyvä valtiosääntöoikeuden professorin Veli-Pekka Viljasen näkemys perustuslakivaliokunnan lausunnossa.
Siinä hän sanoi näin: ”Jos hallinnon painopiste entistä laajemmin on siirtymässä kunnallisesta itsehallinnosta maakunnallisen itsehallinnon tasolle, tulisi tämän ilmetä selkeämmin myös perustuslain 121 §:n sanamuodossa. Perustuslain sanamuodon muutostarvetta on mielestäni tältä osin perusteellista selvittää saatettaessa Kainuun hallintomalli pysyvälle perustalle tai jos maakuntatason itsehallinto jossakin vaiheessa päätettäisiin ottaa laajemmin käyttöön muualla Suomessa.”
Kainuun maakuntakokeilu alkoi vuonna 2005 ja päättyi 2012 lopussa. Maakunnasta ei saatu pysyvää hallintomuotoa. Maakunnan tehtävät siirtyivät kokeilun jälkeen kahdelle kuntayhtymälle, joista toinen vastaa kehittämisasioista ja toinen sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Hallitus haluaa saada
uudistuksen nopeasti
Tiettävästi Juha Sipilän, kesk., hallituksella ei ole haluja viedä itsehallinto-sote-uudistusta perustuslain säätämisjärjestyksessä eteen päin, sillä hallitus haluaa tehdä ratkaisut tällä vaalikaudella. Jos asia menee perustuslain säätämisjärjestyksessä, sen käsittelyä on jatkettava seuraavalla hallituskaudella.
Valmistelun aikana hallituspuolueita on hiertänyt keskinäinen näkemysero ainakin itsehallintoalueiden määrästä. Kokoomuksessa on kannatusta viidelle itsehallintoalueella, mikä vastaisi yliopistosairaaloiden määrää. Kokoomuksella ei kuitenkaan ole tästä yksikäsitteistä näkemystä.
Keskustassa on perinteisesti ollut kannatusta maakunta-näkemykselle, mutta 18 maakunnan määrä itsehallintoalueille ja sote-palveluille on liian suuri, koska pienimmät maakunnat ovat tarkoitukseen liian pieniä. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan maakunnassa, joka muodostuu Kokkolasta ja muutamasta kunnasta, on vain 67 000 asukasta.
Muokattu 21.10.: Lisätty maininta Kuntien takauskeskuksen näkemyksestä.
Toivon että Sote- alueet eivät jää roikkumaan olemassaoleviin vanhoihin rakenteisiin vaan kun kerran puhutaan kokonaisuudistuksesta niin avoimin silmin ja katse tulevaisuudessa myös ratkaistaan aluekysymykset.
Tämän sote- uudistuksen tulee virstanpylväs myös kuntarakenteen uudistamisessa, koska soterahoitus siirtyy valtiolle ja sen vaikutukset kuntaveroihin on järjettömän suuret. Onneksi uudistukset pakottavat myös kuntia fokusoimaan tulevaisuuteen peräpeiliin katsomisen sijaan
Ei kai hallitus kuvittele jakavansa HUS-aluetta niin, että vaalipiirirajaa myötäillen Helsinki ja muu Uusimaa ovat eri seurakuntaa, ja Kymenlaakso vielä erikseen?
Tällöinhän toteutuu sellainen malli, että Helsingin kaupunki on paitsi kunta, myös itsehallinnollinen alue samojen rajojen sisällä, kaikkine seurausvaikutuksineen.
Kansainvälisesti toki vastaavia yhdistelmiä on paljonkin; Berliini on kaupunki ja osavaltio, Wien on kaupunki, maakunta ja osavaltio jne..
Itsehallinto-sote-uudistusta tulisi viedä perustuslain säätämisjärjestyksessä eteen päin, sillä silloin se olisi kestävällä pohjalla myös tulevaisuutta ajatellen. Näin isoja ratkaisuja tehtäessä ei oman sulan hattuun saaminen saa olla tärkein.
Tärkeintä on palvelujen saatavuus mahdollisimman hyvin ja myöskin kustannustehokkaasti. On myös arvioitava keskusyksiköiden riittävät resurssit palvelutuotannossa. Kaikesa on kysymys ihmisestä, joka on avun tarpeessa.
Päätökset pitää tehdä yhteisymmärryksellä koko maan parhaaksi.
Helsinki on vaalipiiri, mutta olemme suunnitelleet, että HUS ja siihen kuuluvat kunnat olisivat yksi itsehallintoalue?
Artikkelissa pohditaan sote-uudistuksen perustuslaillisuutta. Tarkastelusta ja koko uudistuksesta puuttuu tärkein perustuslaillinen näkökulma eli se, miten itsemäääräämisoikeudelliset itsehallintoalueet varmistavat sen, että kansalaiset saavat yhdenvertaiset ja yhdenmukaiset palvelut kaikkialla Suomessa .
Nykyjärjestelmässä ”kunnallinen itsehallinto” sekä lukuisa joukko valvontaviranomaisia omine tulkintoineen takaavat sen, että jokaisessa kunnassa palvelut on järjestetty ja tuotettu epäyhtenäisesti. Tulkinnoista ja mitoituksista vedetään kissanhäntää alueella vaikuttavan valvontaviranomaisen kanssa. Kuntalaisten palveluja määrittää kunkin kunnan strategia, taloudellinen asema, poliittiset valtasuhteet sekä kunnan ”itsenäinen” järjestämisvastuu. Kansalaisten yhdenvertaisuus lakisääteisten palvelujen saatavuudessa ja sisällössä ei toteudu, koska järjestämis- ja tuottamisnäkökulma on kuntalainen eikä kansalainen. Vaarana on, että sama jatkuu uusien itsehallintoviranomaisten kanssa, joilla on sekä järjestämis- että tuottamisvastuu sekä poliittinen päätöksentekojärjestelmä.
Uudistuksessa pitää lähteä siitä että järjestämis- ja rahoitusvastuu on valtiolla – esim STM:llä tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Valtion sopimuskumppaniksi tarvitaan modernit tuottajaorganisaatiot. Suunnitteilla oleva itsehallintoalue ei ole sellainen.
Palvelujen järjestäjänä/ostajana sosiaali- ja terveysministeriö (tai esim. THL) vastaa itse sopimuskumppanina, että se tilaa oikein. Se käyttää todellista päätösvaltaa, tulkitsee lakia yhdenmukaisesti ja määrittelee palvelujen sisällön. Se huolehtii itse sopimuskumppanina, että saa tilaamansa palvelut määrällisesti ja laadullisesti sopimuksen mukaan ja että palveluilla saavutetaan yhteiskunnallisesti tärkeät asiakasvaikutukset ja toteutetaan kansalaisten perusoikeudet yhdenvertaisesti. Se maksaa tilaamansa palvelut. Rahoitus järjestetään valtion verotuksella.
Luottamukseen, yhteistyöhön, sopimuskumppanuuteen sekä tilaaja – tuottajamalliin perustuvassa toimintakulttuurissa nykyiset sosiaali- ja terveydenhuoltoa valvovat valtion viranomaiset käyvät tarpeettomiksi valvontatehtävien osalta ja niiden tehtävät näiltä osin voidaan lakkauttaa. Niistä vapautuvat ja ministeriössä olevat asiantuntijat tarvitaan osittain ministeriön tilaajatehtäviä hoitamaan, julkisen yhtiön tuottajatehtäviin, oikeuslaitosten ja kansalaisten oikeusapupalvelujen resursseja ja asiantuntemusta vahvistamaan. Ydinosaamista ei pidä hukata, vaan suunnata uudelleen.
Uudessa toimintamallissa valtio tilaa ja maksaa laskua vastaan – yksinkertaista! Valtionapujärjestelmän voi lakkauttaa sote-palvelujen osalta.