Iitti, Hämeenkoski, Hollola ja Kärkölä ottavat maanantaina kunnanhallituksissaan kantaa Salpausselän kuntajakoselvitykseen. Kielteisimmin asiaan suhtautuu Hollola, joka on kaatamassa kuuden kunnan liitosta.

Viikko sitten Lahden kaupunginhallitus ja Nastolan kunnanhallitus esittivät kuuden kunnan kuntaliitoksen hyväksymistä valtuustoilleen. Tosin Nastolassa päätös syntyi äänin 7-4.

Hollolan päättäjillä ei ollut alun perin halua lähteä mukaan kuntajakoselvitykseen, vaan valtionvarainministeriö määräsi sen ja Hämeenkosken mukaan. Pitäjästä löytyy vahva vastustus kuntaliitoksella, vaikka puoltajiakin toki löytyy.

– Kuntaliitos tulee kaatumaan, mutta äänestämään siitä joudutaan, arvioi itsenäistä kuntaa kannattava kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta (kok.).

Hollolan poisjäänti pirstoisi liitosalueen kahteen erilliseen palaan.

– Meillä on Hollolassa asiat hyvin homekouluja lukuun ottamatta. Olemme tehneet mittavia talouden tasapainottamistoimia viime vuonna juuri sitä silmällä pitäen, että jatkamme itsenäisenä, Virta perustelee.

Muualla myönteisempää

Kuntajohtajien valmistelemien päätösehdotusten perusteella muissa asiaa maanantaina käsittelevissä kunnissa kuntaliitokseen suhtaudutaan positiivisesti. Iitissä suositetaan kuntaliitosta, samoin on tilanne Kärkölässä.

Kärkölä on lipumassa talouden kriisikunnaksi ja vs. kunnanjohtaja Erja Viitala suosittaa kuntaliitoksen hyväksymistä. Myös Hämeenkoskella liputetaan kunnanhallituksen päätösehdotuksessa kuuden kunnan liitoksen puolesta.

Kaikki kuusi kunnanvaltuustoa käsittelevät kuntaliitosta maanantaina 29. syyskuuta pidettävissä kokouksissaan. Mikäli kaikki kunnat olisivat liitoksen kannalla, niin uusi suurkunta aloittaisi toimintansa vuoden 2017 alussa. Jos Hollola antaa yhteistyölle kintaat, on edessä uusien kuntaliitosneuvottelujen aika.

 

Salpausselän kuntajakoselvitys nettisivut

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä