Sami Borg. (Kuva: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto)

Vaalitutkija, Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtaja Sami Borg arvioi, että äänestäjät panevat viimeisimpien sote-mallien kaatumisen hallituksen piikkiin, vaikka loppuvaiheessa valmistelussa mukana olivat kaikki eduskuntapuolueet.

– Pitää ihmetellä demokratiaosaamista sote-uudistuksen valmistelussa. Esitysten kelpoisuutta perustuslain kannalta olisi voitu arvioida kunnolla jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Sote-uudistus puhuttaa vielä vaalikampanjan aikana, Borg sanoo Kuntalehdelle.

Borgin mukaan harvoin, jos koskaan, maan hallitus myöntää avoimesti epäonnistuneensa lähdettäessä eduskuntavaalikamppailun kuumimpaan vaiheeseen.

– Kaikki lykkääntyneet isot uudistukset ja perutut säästöt eivät ole pelkästään Stubbin hallituksen syytä, mutta toki pääoppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset ovat hyötyneet eniten sekä Kataisen että Stubbin johtamien hallitusten yleisestä kyvyttömyydestä sopimiseen ja päätöksentekoon. Pitää kuitenkin muistaa, että oppositiopuolueiden kannatuksen kasvu on normaalia, varsinkin heikon yleisen talouskehityksen oloissa.

Sami Borgin mukaan tulevat eduskuntavaalit ovat monin tavoin kiinnostavat. Oman mausteensa antavat vaalikoneet: ehdokkaitten vastaukset lukuisten vaalikoneiden kysymyksiin tarjoavat medialle viikoiksi materiaalia esitellä puolueiden ja ehdokkaiden eroja.

– Eroja on muuten yllättävän paljon vaikka toisin joskus väitetään, Borg sanoo.

– Kampanjan loppuvaiheessa vaalikeskustelujen teemat keskittyvät yhä näkyvämmin talous- ja työllisyysteemoihin. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhutaan nyt enemmän kuin on ollut tapana eduskuntavaalikampanjoissa.

Huhtikuun vaaleissa äänestetään ensimmäistä kertaa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireistä yhdistetyssä Savo-Karjalan vaalipiirissä sekä Etelä-Savosta ja Kymestä kootussa Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

– On kiinnostavaa seurata vaalipiirien kuntien äänestysprosenttien muutoksia vuodesta 2011, ja esimerkiksi sitä, millainen alueellinen kannatusprofiili uusista vaalipiireistä valituksi tulevilla on, Borg sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä