Sari Rautio valittiin Euroopan alueiden komitean suurimman poliittisen ryhmän puheenjohtajaksi

Sari Rautio (kok.) on toiminut aiemmin Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä Kuntaliiton varapuheenjohtajana. Rautio on Suomen paralympiakomitean puheenjohtaja. Kuva: Euroopan alueiden komitea
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen Sari Rautio (kok.) valittiin perjantaina Euroopan alueiden komitean EPP-ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi.
Euroopan kansanpuolue EPP on suurin alueiden komitean (AK) poliittisista ryhmistä.
Lisäksi Euroopan alueiden komitea tiedottaa, että AK on virallinen EU:n toimielin, joka edustaa kunta- ja aluehallintoa.
Rautio voitti ryhmän sisäisessä äänestyksessä vastaehdokkaansa, puolalaisen Olgierd Geblewiczin äänin 65–45.
Geblewicz oli toiminut EPP:n puheenjohtajana edellisen viiden vuoden ajan.
– EPP-ryhmän jäsenet ovat kaupunginjohtajia ja aluejohtajia, vaaleilla valittuja edustajia paikallis- ja aluehallinnon eri tasoilta, Sari Rautio huomautti kiitospuheessaan.
– Meillä kaikilla on merkittävä tehtävä. Alueiden komitean ja meidän ryhmämme vahvuutena on, että nämä kaikki poliittiset päättäjät toimivat yhteistyössä, Rautio lisäsi tiedotteen mukaan.
Rautio arvioi, että kuluvan vuosituhannen aikana Eurooppa on jäänyt jälkeen kasvussa muista maailman alueista.
– Meidän on varmistettava, että eurooppalaiset alueet ja kunnat ovat johtava kohde investoinneille, teknologialle, innovoinnille ja työpaikkojen luomiseen. Euroopan yhtenäisyyden kannalta ratkaisevaa on, että kaupungit ja maaseutualueet toimivat yhdessä ja molempien intressit otetaan huomioon yhtä lailla.
Täysistunto Brysselissä
Rautio on ollut alueiden komitean jäsen vuodesta 2020 lähtien.
Keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän puheenjohtajana Rautio edustaa komitean suurinta ryhmää puheenjohtajakokouksessa ja työvaliokunnassa, ja on täten vaikuttamassa komitean keskeisten poliittisten linjojen muotoiluun.
AK:n uusi viisivuotinen toimikausi alkaa virallisesti 19.–20. helmikuuta, jolloin komitean jäsenet kokoontuvat täysistuntoon Brysselissä.
Perjantain kokouksessa EPP-ryhmä päätti myös, että espanjalainen Juan Manuel Moreno Bonilla on sen ehdokas AK:n seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että Moreno Bonilla on Andalusian aluehallituksen puheenjohtaja.
Lue myös: