Kunnan tehtävien arviointi menee uusiksi, kun sote-solmu aukeaa, mutta tehtävistä ei tule pulaa, arvioi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä Kunta.tv:n haastattelussa.

– Kunnille jää tehtävää opetuksen ja päivähoidon ja kulttuurin, liikuntatoimen kaavoituksen, asumisen ja rakentamisen parissa – ennen kaikkea elinvoiman rakentamisessa, vaikka sote tehdäänkin isommilla hartioilla.

Jos sotessa mennään maakuntamalliin, Sipilän mielestä selkeintä olisi rahoittaa palvelut keräämällä veroja maakunnalle.

– En kuitenkaan pidä sitä kovin realistisena ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Valtiovarainministeriö esitti maaliskuussa kuntatalouteen 2 miljardin euron sopeutusta ja valtiontalouteen 4 miljardin sopeutusta. Sipilän mukaan kuntien tilannetta tukevat samat toimenpiteet kuin valtion tilannetta.

Lääkkeiksi hän esittää kasvua, kilpailukykyä ja isojen uudistusten saamista valmiiksi sekä kuntien tehtävien arvioimista uudelleen.

– Teimme puolitoista vuotta sitten selvityksen, jonka vastaukset vähän yllättivät. Kuntapäättäjät eivät niinkään olleet valmiita luopumaan yksittäisistä tehtävistä vaan toivoivat että normeja väljennetään miten palvelut tuotetaan ja he olivat aika yksimielisiä tästä. Mielestäni tämä viesti pitää ottaa vakavasti.

Kunta.tv haastatteli kaikki puoluejohtajat heidän kuntapoliittisista linjauksistaan eduskuntavaalien alla.

Puoluejohtajien haastattelut:

Sipilä: Kunnalle jää tehtäviä myös soten ratkettua

Antti Rinne ravistelisi hallinnon rakenteita

Haglund: Kuntaliitokset ovat tapa tehostaa toimintaa

Niinistö: Maakuntamalli vähentäisi liitospaineita

Räsänen: Viisi sote-aluetta yhä mahdollinen ratkaisu

Arhinmäki haluaa kolmiportaisen hallintomallin

Soini pitää kuntauudistusta yhä tarpeellisena

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä